15. lokakuuta 2017

Kärsivällinen usko

Kärsivällisyys muiden kanssa on rakkautta, kärsivällisyyttä itsensä kanssa on toivoa ja kärsivällisyyttä Jumalan kanssa on uskoa.

Moni yhteiskunta 1900-luvulla ei maallistunut, vaan maallistettiin. Tšekkoslovakia oli tällainen maa ja Tšekki on nykyään yksi maailman ateistisimmista maista.

Katolinen pappi Tomáš Halík (s. 1948) laskeskeli, että maansa "erämaavaellus" kesti yhtä kauan kuin Israelin kansan erämaavaellus.

Hän itse joutui epäsuosioon ja häntä kiellettiin opettamasta korkeakouluissa. Vuodesta 1972 hän työskenteli psykologina ja hänet vihittiin salaa papiksi 21. elokuuta vuonna 1978. Edes hänen oma äitinsä ei tiennyt pappeudesta.

Halík ei kuitenkaan vihaa ateismia, epäilystä, uskon arkuutta ja epäuskoa. Ne ovat ikään kuin tekijöitä uskon tiellä. Niiltä voi usko oppia paljon. Hän ei siis pyri tyrmäämään vastustajaansa, vaan uskon tulee ottaa ateisti "syleilyynsä".

©Tomáš Halík

Ateismi jää kärsivällisen uskon myötä. Kaunis on egyptiläisen ortodoksin Adel Bestavrosin (k. 2005) kiteytys.
Kärsivällisyys muiden kanssa on rakkautta, kärsivällisyyttä itsensä kanssa on toivoa ja kärsivällisyyttä Jumalan kanssa on uskoa.
Kristinusko on siitä omanlaisensa usko, että se on toistuvasti pitänyt rajansa "huokoisina". Yhteisön reunamille on jäänyt tilaa ja paikka uteliaille.

Lahko sen sijaan omaa kovan ytimen tosiuskovaisia, Halík toteaa. Reunamien väki on lahkojen silmissä auttamattomasti hukassa (ja varmasti kadotuksessa). Kirkot sen sijaan ovat usein "vanhempia, viisaampia, kokeneempia ja suvaitsevaisempia".

Toki kirkko on toisinaan vetäytynyt suojaan. Näin tapahtuu usein vainon aikana. Muulloin rajapinta on jäänyt huokoisemmaksi. Tämä on aina ärsyttänyt kiihkeimpiä.

Sakkeus oli verovirkalijia. Oman kansansa halveksima ja varmaan kadehtima. Olihan hän sekä yhteistyössä vihatun miehitysvallan kanssa että myös äveriäs. Osa veroista meni työn luontaisetuna Sakkeuksen omaan taskuun.

Uteliaana hän kurkki reunamilta. Lopulta hän kiipesi puuhun. Kristus kohtasi hänet ja tuli hänen vieraakseen. Tämähän ärsytti sovinnaisia.

Halík tekee Sakkeuksesta etsijöiden esimerkin ja voisi jopa sanoa suojeluspyhimyksen.

©Lars Ahlbäck

Arvostelu uskoa kohtaan on usein aiheesta. Historian aikana on tapahtunut kaikenlaista. Toisaalta niin on myös tapahtunut epäuskon nimissä. 1900-luvulla se kiri kiinni oikein kunnolla. Tilastot uhreista eivät kuitenkaan oikeastaan ratkaise kysymystä Jumalasta.

Älyllinen taistelu ei sekään tuo ratkaisua. Puolesta ja vastaan esitetään kaikenlaista. Lopullinen voitto jää saamatta. Ainakin uskon kannalta tietty epävarmuus pitää uskon elävänä. Ateismikin muuttuu tylsäksi, toteaa Halík, kun siitä tulee "dogmaattista metafysiikkaa". Näin kävi materialismille ja marxismille.

Uskon älyllinen puoli saa monesti elinvoimaa juuri eriävistä mielipiteistä. Se "elää harhaopista", voisi sanoa Halíkin sanoin. Se on eräänlaista "käänteistä jumaluusoppia".

Erityisen herkkä Halík on kärsimykselle ja siitä nousevalle vaikeudelle uskoa. Monet perinteiset vastaukset ovat aika lailla epätyydyttäviä. Sen verran kauhea oli vaikkapa 1900-luku. Selittely ei auta. Monesti on hyvä ensin olla hiljaa. Sanojen aika on myöhemmin.

Ihmisen tuska on Halíkin mukaan "pyhää maata" ja uskon tulee kunnioittaa sitä. Ei ehkä aina olla vain hiljaa, mutta ainakin hyvin varovainen ja arka vastauksissaan.

Yksi tärkeä huomio on, että jo kapinoimalla ja vastustamalla epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja kaipaamalla hyvää, ollaan "uskon maaperällä". Jo tässä on halua uskoa hyvään, järjestykseen ja mielekkyyteen.

©Pinterest

Halík muistuttaa, ettei aika vain kulu, vaan on myös aika tehdä ja tarttua toimeen. "Kaikella on määrähetkensä", toteaa Saarnaajan kirja Raamatussa. Näin se jatkuu:
Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä...
On ollut riittävästi kivien heittelyä ja nyt on aika kerätä niitä. Aika on syleillä.

Tekniikka on voittanut etäisyydet, mutta läheisyyttä ei ole vieläkään saavutettu. Läheisyyden ja syleilyn saavuttaminen ei onnistu yksin tekniikalla. Näitä ei hallita tai saada kukistamalla.

Aika on syleillä. Kyse on pitkälti vanhan kysymyksen toisesta muodosta: Kuka on lähimmäiseni?