25. kesäkuuta 2014

Kirkkokäyttäytyminen

Kirkkokäyttäytyminen mietityttää monia. Se on ikuisuusaihe. Monelle asia aiheuttaa epävarmuutta ja voi jopa nostaa kynnystä tulla jumalanpalvelukseen. Jo näistä syistä on aiheellista tuoda asiasta muutamia näkökohtia.

Kirkossa käyminen on tärkeää. Kaikki ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin - ehdoitta ja poikkeuksetta.

Itse Kristus kutsuu meitä: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Eräässä paastojumalanpalveluksessa julistetaan: "Kristuksen valkeus säteilee kaikille." Palvelukset ovat kaikkia varten.

Kristus
©Wikipedia

Lyhyt kertomus korostaa kirkossa käymisen tärkeyttä.

Eräs herra ihmetteli palvelijansa ahkeraa osallistumista jumalanpalveluksiin. Miksi käyt niin usein kirkossa, herra kysyi toruvasti.

Sanomatta mitään palvelija otti hehkuvasta hiilloksesta hiilen erilleen. Hiilen hehku hiipui ja se mustui. Hetken päästä palvelija nosti mustuneen hiilen takaisin hiillokseen, ja taas se hehkui. Tämän vuoksi käyn useasti kirkossa, palvelija vastasi.

Tule jumalanpalvelukseen, se on tärkeintä. Älä murehdi käyttäytymistä liikaa. Toki on joitakin perustapoja ja käytäntöjä. Yleisen käyttäytymisen suhteen on vain muistettava, että ihminen astuu pyhään paikkaan.

Väitän, että jumalanpalveluksissa kaikista tavoista huolimatta on vähemmän paineita, ehtoja ja sääntöjä kuin "maailmassa". Hauska on 300-luvun kirkkoisän Gregorios Teologin kehu hyvin käyttäytyvästä äidistään - äiti ei nimittäin koskaan sylkenyt lattialle kirkossa.

Ristinmerkki, kynttilöiden sytyttäminen ja ikonien kunnioitus ovat yleisiä tapoja. Ne oppii helposti.

Tule jumalanpalvelukseen, se on tärkeintä. Tätä sietää toistaa...

Ortodoksisiin jumalanpalveluksiin osallistutaan seisten. Se on kunnioituksen osoitus Herran huonetta kohtaan ja samalla osoitus, että olemme kääntyneet kulkemaan tietä kohti häntä. Seisominen on myös ihmisen luonnollisin rukousasento, itse asiassa asennoista raamatullisin. Toki jumalanpalveluksissa myös istutaan.

Nykyihminen istuu paljon. On väitetty, että päivästä lähes kymmenen tuntia kuluu istuallaan. Määrä alkaa olla jo terveyshaitta.

Monet hämmästelevät sitä, että ortodoksisessa kirkossa seistään jumalanpalveluksissa. Hämmästely on ymmärrettävää, sillä tosiaan nykyihminen istuu paljon - sekä töissä että vapaa-aikana.

"Kyse on vain tavasta", saattaa joku huomauttaa. Näin, onkin. Kyllä ortodoksinen kirkko tämän tietää sanomattakin. Huomoitavaa on kuitenkin se, että seisomisessa on kyse itse Kristuksen ja apostolien asennosta rukoilla.

Kun seisotte...

Itsestäänselvyytenä todetaankin: "Kun seisotte rukoilemassa..." (Mark. 11:25) Seisominen on mitä raamatullisin rukousasento, samaa ei voi sanoa istumisesta. Seisominen on siis ollut tavallisin rukousasento alusta saakka, läpi vuosituhansien.

Miksi sitten seisoa jumalanpalveluksissa? Perinteen velvoittavuuden lisäksi mieleeni nousee ainakin kolme seikkaa.

Seisominen on kunnioituksen osoittamista. Tällaista ilmenee jo ihan arkielämässä lukuisissa esimerkeissä. Se on varmaan tuttua kaikille, elämän eri aloilta. Mitä suuremmassa määrin ihmisen on syytä seistä kunnioittavasti Luojansa edessä, erityisesti jumalanpalveluksissa, häntä rukoillessaan.

Kristinuskon varhaisimpia nimiä oli yksinkertaisesti tie. Seisominen jumalanpalveluksessa kertoo ihmisen olevan tällä tiellä. Vaelluksen suunta tulee ilmi siinä, että jumalanpalveluksessa menosuunta on käännetty kohti alttaria. Kristitty ei siis harhaile sinne tänne.

Kasteesta
©Pravoslavie.ru

Jo kasteessa tämä tulee ilmi. Kasteessa tapahtuva perustavanlaatuinen suunnanotto on syvällinen. Kasteelle tuleva luopuu "kiusaajasta ja kaikista hänen toimistaan ja sanansaattajistaan, kaikesta hänen palvelemisestaan ja korskeudestaan", kuten papin käsikirja asian ilmaisee. Tämän jälkeen kastettava asettuu Kristuksen puolelle ja tunnustaa uskonsa häneen. Luopuminen ja asettuminen ilmaistaan ensiksi kääntymällä poispäin ja sitten kääntymällä kohti alttaria. Tätä kaikkea seisominen ilmentää - tiellä olemista, elämän suuntaa ja selän kääntämistä pahalle.

Seisominen edesauttaa valppautta. Hyvä asento antaa rukoilijalle valppaan ja keskittyneen mielen. Metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) vertasi aikanaan seisomista vartiosotilaan valppauteen seisoessaan vartiossa - pitkiäkin aikoja. Tottuminen seisomiseen vaatii aikaa ja kilvoittelua. Tasajaloin ja jalat hartioiden leveydellä on hyvä asento. Kyse ei kuitenkaan ole vain asennosta, vaan myös asenteesta.

Hämmästelin kerran jääkiekko-ottelussa, kuinka seisomapaikoilla olevat seisoivat kiltisti yli kahden tunnin mittaisen ottelun, mutta jumalanpalveluksissa jo vartti tuntuu olevan monelle tuskaa.

Kuorolaisia Moskovassa
©Российский православный университет

Väsymyksen, korkean iän, sairauden tai muiden vaivojen johdosta saa myös istua, vaikka lähes koko jumalanpalveluksen.

Tärkeintä on, että tulee jumalanpalvelukseen. Eräs venäläinen piispa muistutti: "On parempi istuen ajatella Jumalaa, kuin seisoen ajatella jalkojaan." Tämä ei silti tarkoita, että seisomisen ensisijaisuudesta rukousasentona jumalanpalveluksessa luovuttaisiin. On hyvä muistaa, että on myös kohtia jumalanpalveluksissa missä istuminen on täysin sopivaa ja sallittua.
"Seisokaamme hyvin, seisokaamme pelvossa, ottakaamme vaarin..." (Jumalallisesta liturgiasta)