14. heinäkuuta 2012

Olut, tupakka ja pyhyys

Pöydällä oli lasi täynnä olutta. Sen äärellä istui venäläinen nunna. Katsoin häntä ja päätin etten koskaan mene lähellekään häntä.

Näin muistelee venäläinen ortodoksipiispa metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) yhtä kohtaamistaan venäläisen nunnan kanssa Pariisissa Boulevard de Montparnassella.

Vanhuksena Antoni luonnehtikin silloista itseään näin: "Olin nuori ja omasin äärimmäisiä mielipiteitä." Tuo nunna oli Maria Pariisilainen (k. 1945). Hän ei oikein mahdu muottiin, hänestä sovinnaisuus on kaukana.

Väittäisin, että pyhyys ei koskaan ole sovinnaista - usein ei edes kirkollisestikaan. Marian useat avioliitot, tupakanpoltto ja oluenjuonti eivät oikein ole "ihanteen" mukaista.

Maria

Maria syntyi Riiassa Latviassa vuonna 1891 ja kasvoi Mustan meren rannalla perhetiluksilla. Hänen nimensä oli silloin Jelisaveta Pilenko. Isän kuolema teki 14-vuotiaasta Jelisavetasta ateistin. Nuorena hän oli hyvinkin äärimmäinen mielipiteissään ja pyöri vallankumouksellisissa piireissä. Vähitellen hän kuitenkin löysi tiensä takaisin uskoon.

Vuonna 1910 Jelisveta meni naimisiin erään Dimitrin kanssa. Avioliitto kesti vain kolme vuotta. Sisällissodan aikana Jelisaveta rakastui Daniel nimiseen entiseen opettajaansa. He menivät naimisiin ja Maria otti hänen sukunimensä - Skobtsov. Heille syntyi kolme lasta - Gajana, Juri ja Anastasia. Monen mutkan jälkeen he vuonna 1923 saapuivat Pariisiin pakolaisina. Nuorin lapsista Anastasia kuoli influenssaan Pariisissa. Avioliitto rakoili ja lopulta se päättyi eroon.

Jelisaveta sitoutui yhä enemmän laupeudentyöhön. Tämä tapahtui piispan ja rippi-isän Sergei Bulgakovin (k. 1944) siunauksella. Yksi lyhyt kertomus tästä ajasta kuvastaa älykkö-Jelisavetan tietä kohti uhrautuvaa ja kouriintuntuvaa lähimmäisen palvemista.

Bulgakov

Jelisaveta vieraili terästehtaassa, missä työskenteli köyhiä venäläisiä pakolaisia. Hänellä oli aikomuksena luennoida Fjodor Dostojevskista (k. 1821). Vastaanotto ei kuitenkaan ollut kovinkaan lämmin. Työläiset huusivat: "Emme tarvitse Dostojevskia! Tarvitsemme sänkyvaatteiden silittämistä, siivousta ja vaatteiden korjausta, ja sinä tuot meille Dostojevskia." Jelisaveta ymmärsi hädän ja useita päiviä hän teki askareita työläisten avuksi. Tehtyään kaiken työläiset pyysivät Jelisavetaa kertomaan Dostojevskista.

Vuonna 1932 Jelisavetasta tuli nunna Maria. Vihkimyksen toimitti metropoliitta Jevlogi Georgijevski (k. 1946). Uudella nunnalla ei kuitenkaan ollut luostaria, vaan hän palveli nunnana "maailmassa", keskellä Pariisin hälyä, kuten piispa asian ilmaisi.

Vuonna 1934 osoitteessa 77 rue de Lourmel alkoi Marian pieni yhteisö toimimaan. Osoitteeseen rakennettiin pieni Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkko hevostalliin. Alue oli työlle sopiva sillä siellä asui paljon köyhiä venäläisiä pakolaisia. Yhteisö kasvoi ja teki enenevässä määrin laupeudentyötä. Se tarjosi majoitusta, ruokaa, tukea, lohtua ja myös älyllistä "ruokaa". Väsymättä Maria palveli yhteisöä ja tarpeen tulleen vaikka nukkui ties missä tilanahtauden vuoksi.

Taloudellisesti yhteisön elämä oli haasteellista. Jumalan siunauksella asiat kuitenkin järjestyivät. "Riippumatta kuinka paljon rakkautta annat, sinulla ei koskaan ole sitä vähemmän. Itse asiassa huomaat sinulla olevan enemmän. Yhdestä ruplasta tulee kaksi ja kahdesta kymmenen", Maria totesi.


Marian päivä alkoi usein hyvin varhain. Hän meni kerjäämään kauppiailta ruokaaa. Hän toki myös osti ruokaa, kaikkein halvinta. Nunnasta tupakka huulessa tuli pian pieni nähtävyys. Kirkollisissa piireissä monet paheksuivat Marian työtä, tai eivät oikeastaan työtä, vaan "tyyliä". Räsyinen nunna tupakan kera ei oikein ollut mielikuvien mukaista.

Toisen maailmansodan myötä alkoi Marian elämän viimeinen vaihe. Natsi-Saksan joukot lähestyivät Pariisia. Marialla olisi ollut mahdollisuus paeta, mutta hän päätti jäädä. Uudet vallanpitäjät aloittivat nopeasti juutalaisvainot. Pidätyksiä ja muuta kiusantekoa harrastettiin. Lähetykset keskitysleirihin tulivat myös pian kuvioihin. Maria piilotteli juutalaisia koko talon täydeltä. He tekivät myös väärenettyjä kastetodistuksia. Hän totesi, että jos joku kyselee juutalaisia hän näyttää heille Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ikonin.

Helmikuussa vuonna 1943 Maria, hänen poikansa Juri, apuri Ilja ja yhteisön pappi Dimitri Klepinin (k. 1945) pidätettiin. Poika Juri lähetettiin Doran keskitysleirille, mistä hänet lähetettiin "saamaan hoitoa", mikä on kiertoilmaisu teloitukselle. Maria lähetettiin Ravensbrückin keskitysleirille.

Maria selvisi kaksi vuotta keskitysleirillä. Yksi tekijä elonjäämisessä oli Marian tottuneisuus niukkaan elämään nunnana. Leirissä hän palveli uhrautuvasti muita ja lievitti monen käsittämätöntä tuskaa. Maria kuoli vuonna 1945, kun keskitysleirillä pystyi jo kuulemaan lähestyvän Puna-armeijan. Natseilla oli kiire saada leirit tyhjiksi ja nopein tapa olikin tappaa vangit paikan päällä tai kuolemanmarsseilla.

Marian elämän viime hetket ovat hämärän peitossa. Yhden kertomuksen mukaan hänet tapettiin muiden kanssa. Toisen kertomuksen mukaan hän meni vapaahetoisena erään toisen vangin puolesta teloitukseen. Olkoon kuinka vain. Jälkimmäinen sopisi hyvin Marian uhrautuvan elämän kanssa.

Yksi  Marian läheinen ystävä oli jo mainittu pappi Dimitri Klepinin. Hänkin kuoli marttyyrina keskitysleirillä. Hänen elämäänsä en tässä voi esitellä. Pari lyhyttä huomioita vain.

Dimitri

Viisitoistavuotiana vuonna 1919 Odessassa Ukrainassa tapahtui seuraava tapahtuma. Dimitrin äiti vangittiin Tšekan toimesta - kyse oli KGB:n edeltäjästä. Dimitri meni kirkkoon rukoilemaan. Seisoessaan rukouksessa kädet selän takana, eräs nunna tuli torumaan häntä sopimattomasta käsien asennosta. Dimitri vannoi: "En koskaan astu jalallanikaan kirkkoon." Pyhilläkin on ollut ongelmia kirkkomummojen kanssa.

Elämä vei Dimitrin pakolaisena Neuvostoliitosta Pariisiin. Siellä hän teki työtä muun muassa ikkunanpesijänä ja parkettien kiillotajana. Vuonna 1937 hänet vihittiin papiksi ja vuonna 1939 hänestä tuli pappi Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkkoon joka sijaitsi Marian yhteisön yhteydessä.

Toinen kertomus Dimitrin elämästä. Natsit olivat jo valloittaneet Ranskan. Eräs natsiupseeri Pariisissa kutsui Dimitrin kuulusteluihin. Syytös oli juutalaisten avustaminen. Matka keskitysleiriin oli alkamassa.
- Jos päästämme sinut vapaaksi, lupaatko olla auttamatta juutalaisia?
- Sitä en voi luvata. Olen kristitty ja minun on toimittava näin.
Upseeri löi Dimitriä kasvoihin ja alkoi huutaa.
- Juutalaisten rakastaja! Miten kehtaat kutsua noita sikoja kristilliseksi velvollisuudeksi!
Dimitri nosti papinristinsä ja kysyi.
- Tunnetko tämän juutalaisen?
Upseeri löi Dimitrin maahan...
Haluan päättää blogikirjoituksen lainaukseen Marian omista kirjoituksista. Se mielestäni kiteyttää hyvin hänen opetuksensa. Moni ehkä saa "allergisen" kohtauksen Marian perinteisen kilvoituksen piikittelystä. Kyllä uskon pitäisi se kuitenkin kestää.

Jokainen pyhä on haaste, voisi sanoa Jumalan kysymys meille. Marian koko elämä on piikki kaikessa sovinnaisessa elämässä, myös kirkollisessa. Hän haastaa meitä lähimmäisrakkauteen, joka murtaa rajoja. Helppoa on auttaa omaa piiriä, mutta kutsu onkin myös auttaa "noita toisia".
"Minulle on tärkeää todeta, että selvä enemmistö rukouksistamme on osoitettuja Jumalalle meiltä – eikä yksin minulta... Herran rukous, alkaa puhuttelulla: 'Isä meidän.' 'Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.'... 
Viimeisellä tuomiolla minulta ei kysytä, onnistuinko askeesissani, kuinka monta kertaa kumarsin ja heittäydyin maahan. Minulta kysytään, ruokinko nälkäisiä, vaatetinko alastomia, kävinkö sairaiden ja vankien luona. Ei minulta muuta kysytä. Jokaisesta köyhästä, nälkäisestä ja vangitusta ihmisestä Vapahtaja käyttää sanaa 'minä'."


Maria Pariisilaisen juhlaa vietetään 20.7. Päivänä vietetään myös neljän muun 1900-luvun uusmarttyyrin yhteistä juhlaa. He ovat Marian poika Juri Skobtsov (k. 1944), pappi Aleksi Uginelainen (k. 1934), jo mainittu Dimitri Klepinin (k. 1945) ja Elia Fondaminski (k. 1942). Konstantinopolin patriarkaatti määräsi 20.7. näiden uusmarttyyrien yhteiseksi juhlapäiväksi.