22. heinäkuuta 2013

Kävellen vettä pitkin

Kristus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Pian Pietari sanoi: "Herra, käske minun tulla luoksesi vettä pitkin." "Tule!" sanoi Jeesus. Kävellessään Pietari pelästyi ja alkoi vajota. "Herra, pelasta minut!" hän huusi. Kristus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: "Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?"

Kristus ja Pietari kohtaavat. Ei ensimmäistä, eikä viimeistä kertaa. Lukuisat ovat ne kerrat, kun Pietari kohtasi Kristuksen. Kaikissa kohtaamisissa on läsnä elämänmakuisuus.

Pietari epäili useasti, eikä se, kun kun Pietari astui veneestä Kristusta kohti, ollut viimeinen kerta. Nähdessään aikanaan ylösnousseen Kristuksen hän suorastaan hyppäsi veneestä iloiten. Hyvä kun ehti edes saada vaatteet päälleen. Paljon oli ehtinyt tapahtua ennen sitä, muun muassa kohtaaminen Kristuksen kanssa myrskyn keskellä.

Miksi aloit epäillä?
Veden päällä kävely on sekä herättänyt ihmetystä että pilkkaa. On ollut lukuisia yrityksiä selittää pois asia vetoamalla johonkin silmänkääntötemppuun. Kovasti on yritetty todistella etteivät Kristus eikä Pietari kävelleet veden päällä. Toki on niitäkin näkemyksiä, jotka yksinkertaisesti hylkäävät kaiken hölynpölynä. Näihin teorioihin voi olla mielenkiintoista tutustua, ei kovin hyödyllistä, mutta mielenkiintoista.

Hieman asiaan liittyen Oxfordin yliopiston tohtori Nikolai Zernov (k. 1980) kerran huomautti viitaten jumalattomaan Neuvostoliittoon, että moni "skeptikko ja agnostikko ovat koko sydämellään uskoneet totaliaristisen valtion suureellisiin lupauksiin luoda tänne maan päälle tuhatvuotisen valtakunnan oikeudenmukaisuutta, vaurautta ja vapautta".

Zernov ei vain sivaltanut tätä hyväuskoisuutta, vaan myös muistutti kuinka kristityt ovat monesti turvautuneet "kirkkolaivaan". Monesti tämä "laiva" on ollut valtion ylläpitämä ja samalla passivoima. Zernov huomauttaakin, että monesti kristityt ovat jättäneet epätavallisimmat tavat ylittää elämän meren ja rakentaneet turvallisen "kirkkoimperiumin".

Antoni
Ilman Kristusta kaikki uppoaa. Välillä myrskyssä uppoaminen on puhdistavaa. Aihe on laaja ja jääköön nyt taka-alalle. Pieni opetus Zernovin viittaamaan aikaan, metropoliitta Antoni Bloomilta (k. 2003) on silti paikallaan.
"Me menetimme suurten katedraalien Kristuksen, loisteliaasti toimitettujen jumalanpalvelusten Kristuksen ja löysimme Kristuksen, joka on haavoittuva aivan kuten mekin, löysimme Kristuksen, joka oli hyljätty kuten mekin. Löysimme Kristuksen, jolla kriisinsä hetkillä ei ollut mitään, ei edes ystäviä, ja tämäkin oli sama kuin meidän kokemuksemme. Jumala auttaa meitä silloin kun kukaan muu ei auta. Jumala on läsnä suurimman jännityksen hetkenä, kun olemme murtumaisillamme, myrskyn keskuksessa. Eräänlainen epätoivo on kaiken keskuksessa, jos me vain olemme valmiit käymään sen läpi. Meidän on varauduttava vaiheeseen, jolloin Jumala ei ole läsnä, ja tuolloin meidän on varottava yrittämästä korvata häntä väärällä jumalalla." 
Kristus sekä Pietari kumpikin kävelivät veden päällä, ja juuri Pietarin kulku veden päällä on se joka on erityisen opettavainen. Voisi sanoa, että yhtä opettavainen on Pietarin uppoaminen veteen.

Otetaan esimerkki Pietarin kaltaisesta henkilöstä, hieman lähempänä omaa aikaamme. Ehkä hänen tarinassaan on jotakin ajattelemisen arvoista.

Maria Pariisilainen
©Aristarkos Sirviö
Maria Pariisilainen (k. 1945) vertasi omaa elämäntietään "veden päällä kävelemiseen". Moni toki valitsee sovinnaisen, turvallisen ja "myrskyttömän" maan päällä kävelemisen.

Ylitsepääsemättömien esteiden edessä Maria kutsui itseään ja muita "veden päällä kävelemiseen". Oli kyse sitten ruuan saamisesta tai vuokranmaksusta. Monesti Marian johtama laupeudentyö köyhien, syrjäytyneiden ja masentuneiden parissa oli kuilun reunalla tai vaarassa "upota". Kristuksessa se pysyi pinnalla ja Maria loisti lopulta keskitysleirien helvetillisessä pimeydessä.

Mariasta voisi kertoa enemmänkin, kuten myös Rue de Lourmelin papista Dimitri Klepinista (k. 1945). Heistä molemmista voi lukea enemmän Olut, tupakka ja pyhyys ja Vanki 38890 -kirjoituksista.

Kardinaali Joseph Ratzinger (s. 1927), paavi Benedictus XVI, kirjoitti kerran nojatuoli-ateisteista, jotka ikään kuin nojatuolin lämmöstä ja löhöilystä hylkäävät Jumalan vedoten maailmassa olevaan pahuuteen ja kärsimykseen. Monessa mielessä he ovat "tukevalla maalla". Monet pahuuden ja kärsimyksen piinapenkeissä olleet ovat sen sijaan kurottautuneet Jumalan puoleen uskoen, muistutti Ratzinger. Voisi sanoa, että he ovat lähteneet "kävellen vettä pitkin".

Hieman filosofisemmin voisi myös pohtia jos ei saa David Humen (k. 1776) "giljotiinin" jälkeen johtaa pitäisi olla -väittämiä on-väittämästä, silti usein vedetään ei pitäisi olla -väittämästä ei ole -väittämä. Ehkä tämä jää tähän, sillä en ole asiantuntija.

Paavali
Uskoon liittyy aina "veneestä nouseminen". Tällöin ei tietenkään tarkoiteta kirkon jättämistä. Lukuisat kirkkoisät vertasivat opetuslasten venettä juuri kirkkoon, jonka turvassa olemme "myrskyisässä" maailmassa. Toki on hyvä muistaa, että kirkko ja kaikki ovat turvassa juuri Kristuksessa. Perustus on juuri Kristus, muuta perustusta ei voikaan olla, lainatakseni apostoli Paavalia.

Luulen, että Kristuksen ja Pietarin kohtaaminen, ja tietenkin Maria Pariisilaisen elämä voi opetta meille paljon. Opettaa meille veden päällä kävelemistä, turvautumista Kristukseen ja antaa meille toivoa saada tarttua Kristuksen käteen ja kuulla sanat: Älä pelkää, se olen minä.


Kirjoitus perustuu Tapiolan Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa 21.7.2013 jumalallisessa liturgiassa pidettyyn opetuspuheeseen. Opetuspuhetta on hieman laajennettu blogikirjoitukseksi.


7. heinäkuuta 2013

Viisastelijoiden pikkunokkeluuksia

Harva se päivä joutuu lukemaan jonkun kristinuskoa halventavan kirjoituksen. Ehkä on muodikasta sivaltaa uskoa ja kristittyjä. Yritys on ainakin kova.

Kirjoitukset ovat kuitenkin useimmiten aika mitäänsanomattomia, vaikkakin niiden kirjoittajat usein muuta kuvittelevat. Joku on esimerksiksi ihan täpinöissään "uskalluksestaan", kun hän kirjoittaa Jumalan pienellä j:llä.

Lasten mielenosoitus vuonna 1929
Mikä tekee näistä kirjoituksista viisastelijoiden pikkunokkeluutta? Sitä ne ovat, jos niitä vertaa vaikkapa 1900-luvulla Venäjän ortodoksiseen kirkkoon kohdistuneeseen sortoon. Neuvostoliittohan ei maallistunut, vaan se maallistettiin. Uskonnonvastainen toiminta on laaja-alaista, murskaavaa ja usein väkivaltaista.

Kuvassa yllä on lasten "mielenosoitus" vuodelta 1929. Lapset toivovat, että vanhemmat eivät sekoittaisi heidän mielensä viettämällä joulua tai pystyttämällä joulukuusen. Toivomus on, että lapsi kasvatetaan opettajalla, ei Jumalalla.

Jo tilastot kertovat karua kieltä. Venäjän kokoisessa maassa oli 1930-luvulla jäljellä enää satakunta pyhäkköä, piispoja kourallinen ja kaikki luostarit olivat suljettu. Pyhäköt oli aikaisemmin laskettu kymmenissä tuhansissa, piispat ja luostarit sadoissa. Vaino jatkui koko Neuvostoliiton ajan, joitakin suvantovaiheita lukuunottamatta. Vaino oli alussa väkivaltaista ja loppussa enemmänkin panettelua ja harmin aiheuttamista.

Katedraali räjäytetään
Metropoliitta Ilarion Alfejev (s. 1966) selostaa erityisesti alkuaikoina papistoon kohdistuneesta väkivallasta seuraavaa:
"Papistoa murhattiin erityisellä julmuudella. Heitä haudattiin elävältä, heidän päälleensä kaadettiin pakkasilmalla kylmää vettä, kunnes jäätyivät, heitettiin kiehuvaan veteen, ristiinnaulittiin, ruoskittiin hengiltä ja paloiteltiin kirveellä. Useita kidutettiin ennen kuolemaansa tai murhattiin yhdessä perheittensä kanssa tai heidän silmiensä alla. Kirkkoja ja luostareita tuhottiin ja ryöstettiin, ja ikoneita häväistiin ja poltettiin."
Kolmeen uusmarttyyrin elämään voi tutustua Ilarion, Sergei ja hukutettu Feofan -blogikirjoituksessa. Feofan "jäädytettiin" kuoliaaksi vedessä pakkasilmalla. Toki oli niitä uusmartyyreita muuallakin. Maria Pariisilaisen (k. 1945) elämä on havahduttava.

Metropoliitta Antoni
Metropoliitta Ilarion itse ei joutunut kärsimään väkivaltaista vainoa. Sen aika oli ohi. Häntä "vain" uhkasi koulusta erottaminen ja kakkosluokan kansalaisen asema.

Toisaalta onhan niitä hauskojakin tapahtumia tuolta ajalta. Englannissa asunut metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) kertoi laulaneensa vierailuillaan Neuvostoliitossa kirkkolauluja ja tsaarinaikaisia lauluja hotellihuonettaan salakuuntelevien "iloksi". Lisää näitä täällä.

Tämä on vain pieni otos Venäjän ortodoksisen kirkon ristintiestä 1900-luvulla. Verrattuna tähän viisastelut ovat vain pikkunokkelia. Kaipa niistä jotain pitää kirjoittaa.

Meriläinen
Sisällöllisesti ne ovat usein juuri pikkunokkelia ja kompuroivia omassa järjenjuoksussaan. Jos edes ne saa tosiasiat kohdalleen.

Kirjoittajat toki ovat suunnattoman itsevarmoja ja kuvittelevat olevansa rohkeita. Otetaan esimerkiksi yhteiskuntatieteilijä Rosa Meriläisen (s. 1975) tylsä  Jumalanpilkan lyhyt oppimäärä -kolumni. Kirjailija Jarkko Tontti (s. 1971) Kurjuuden juurilla -kolumni on omassa mahtipontisuudessaan jo hieman hassu, toki aiheesta joka Tontin mukaan "uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta". Olen useasti palannut Tontin kolumniin ja yrittänyt saada siitä selkoa.

Enqvist
Ortodoksiteologi David Bentley Hart (s. 1965) pohti vuonna 2010 näin. Takana oli rypäs uusateismi-bestsellereitä. Suomessa toki tullaan jälkijunassa ja professori Kari Enqvist (s. 1954) pyristelee teoksessaan Uskomaton matka uskovien maailmaan -kirjallaan (2012).
"Olen hyvin lähellä päätelmää, että koko 'uusateismin' liike on vain ohimenevä villitys. Se ei ole se kulttuurinen vedenjakaja, jonka sen puolestapuhujat luulevat sen olevan, vaan yksinkertaisesti hetkittäinen ja selittämätön markkinointiuutuus. Se menee samaa tietä kuin lemmikkikivet, disco, primetime-saippuaoopperat ja The Bridges of Madison County. 
Ajatukseni ei johdu siitä, että luulisin 'aatosten markkinapaikan' olevan kovin hyvä erottamaan viisaita väitteitä tyhmistä.

Viimeinen trendi à la muoti-jumalattomuutta, vaikuttaa minusta, olevan niin älyllisesti ja moraalisesti tyhjänpäiväistä, että se pitäisi luokitella kevyeksi viihteeksi. Populaarikulttuuri aina väsyy, enemmin tai myöhemmin, ja siirtyy eteenpäin toisiin yhtä ohimeneviin leluihin."
Blogikirjoitus on jo aiemmin julkaistu blogissa. Nyt se julkaistaan uudelleen hieman muutettuna.