5. elokuuta 2014

Dostojevski ja kirotut kysymykset

Pienessä vankilasellissä eräs mies heti tarttui kynään. Hänet oli juuri palautettu sinne. "Vasta silloin tajusin rakas veljeni, kuinka paljon sinua rakastan ... Elämä on lahjaa, elämä on onnea. Joka ikinen minuutti voi olla ikuisuus onnea", hän kirjoitti.

Hetkiä aikaisemmin Fjodor Dostojevski (k. 1881) oli odottanut vuoroaan teloituskomppanian edessä. Pilanpäiten ja antaakseen opetuksen oli järjestetty valeteloitus. Pienen "vallankumouksellisen" ryhmittymän jäsenet saivat elämänsä opetuksen.

Tuomio oli oikeasti kova rangaistustyö Siperiassa, eikä kuolemantuomio. Valeteloitus oli julma pila ja teatteria. Ryhmittymä koostui aikansa nuorista älyköistä. Vallankumouksellisista aina vätyksiin. He olivat innokkaasti keskustelleet yhteiskunnallisista aiheista. Kiristyneessä ilmapiirissä salainen poliisi oli ryhtynyt toimiin.

Pieni kohtaus mestauspaalujen luona kuvastaa hyvin elämän ääripäitä. Tuskainen Dostojevski sanoi lähestyessään paaluja teloituskomppanian edessä: "Pian olemme Kristuksen kanssa." Tähän ryhmän yksi agressiivisimmista hahmoista tokaisi kylmästi: "Pieni kasa tomua."

Elämä oli muuttunut, täysin. Dostojevski ei ollut vielä kirjoittanut suurteoksiaan. Edessä sen sijaan olivat vuodet Siperiassa, Omskissa. Dostojevskin maallistunut näkökulma jäi taakse. Teokset Köyhää väkeä ja Kaksoisolento eivät olisi nostaneet Dostojevskia suurten joukkoon. Luultavimmin harva edes tietäisi hänestä. Klassikot Rikos ja rangaistus, Idiootti, Riivaajat ja Karamazovin veljekset sen sijaan ovat toista maata.

"Ei ole mitään jeesuksia, eikä sen suurempia merkityksiä. Joku päivä kuolemme. Elämä on juuri siksi ainutlaatuinen ja kaunis." Keskiluokkaisen yltäkylläisen nojatuoliateistin twiittaus-uskontunnustus.

Karamazovin veljekset (Otava, 2014)

Kristillisyys, ja erityisesti ortodoksisuus, Dostojevskilla ei ole vain "taustalla näkyviä sipulikupoleita", lainatakseni pappismunkki Serafim Seppälää (s. 1970), vaan hyvin syvällisessä mielessä läsnä. Kirotut kysymyksetkin ovat mukana.

Vuonna 1820 ilmestyi venäjänkielinen Uusi testamentti. Vuotta myöhemmin syntyi Dostojevski. Kiistatta Uudella testamentilla - ja erityisesti neljällä evankeliumilla - oli merkittävä vaikutus Dostojevskiin. "Perheessämme osasimme evankeliumit melkein kehdosta saakka..." Lukemaan opittiin Raamatun kertomusten äärellä. Luominen, Aadam ja Eeva, lankeemus, Job ja kaikenlaiset muut ikiaikaiset kertomukset tulivat osaksi perheen elämää.

"Missään muualla maailmassa kuin Venäjällä ei uskonnollisella kasvatuksella ole niin vähäistä asemaa",  kertoi eräs 1800-luvun ajattelija. Ehkä tämä hämmästyttää joitakuita. Yhteiskunnan ylempien luokkien väki tosiaan usein jäi lähes ilman uskonnollista opetusta. Eräältä herralta tiedusteltiin syytä paastoruokaan. "Vain palveluväen vuoksi", kuului vastaus. Dostojevskin perhe oli tämän suhteen poikkeava.

Dostojevski
©Wikipedia

Dostojevskin suurteokset ovat usein hieman uhkaavan näköisiä. Tiiliskiviä kooltaan. Lähes tuhat sivuinen järkäle ei oikein sovi nykyaikaan. Usein tiheään taitettua tekstiä. Eräs kirjailija pohti osuvasti, että "iPadin ja Karamazovin veljesten välillä on jokin syvä, lähes sovittamaton ristiriita".

Dostojevskin kirjat ovat vaativia, eivätkä vain pituudeltaan. Sisällöltään ne vievät syvyyksiin. Kirottuihin kysymyksiin, voisi ehkä sanoa. Nykyaikana monesti kuitenkin kaivataan helpompaa henkisyyttä. Nopeasti ja tilauksesta. Ehkäpä on kyse itsesuojelusta.
Dostojevski ei tarjoile jatkuvaa jännitystä eikä tarkkaan ajoitettuja cliffhangereita. Murha kyllä tapahtuu, lopussa päädytään oikeussaliin, mutta jos Karamazovin veljeksiä lähtee lukemaan juonen takia, homma tyssää taatusti viimeistään Ivanin ja Aleksein noin viidenkymmenen sivun väittelyyn Jumalan olemassaolosta. Se on painavaa tavaraa. Vähän turhan painavaa arjen keskelle, kiusaus harppoa raskaimpien kohtien ylitse on suuri. Eikä kyse edes varsinaisesti ole laiskuudesta, enemmänkin itsesuojelusta - mitä tästä jokapäiväisestä tuherruksestani tulee, jos alan tosissani miettiä tällaisia?

Dostojevskin kirja yli 900 sivua ja kirja Dostojevskista yli 900 sivua
©Lars Ahlbäck

"Nuori mies, joka tahtoo pysyä vakaana ateistina, ei voi olla liian varovainen kirjoja valitessaan. Ansoja on kaikkialla." Näin pohdiskeli kirjailija C. S. Lewis (k. 1963) aikanaan. Hän itse tuli ilon yllättämäksi. Vaarana on, että yllätyksen myötä "jokapäiväinen tuherrus" voi kokea muutoksen.

Ansoja on kaikkialla. Ihminen voi varjeltua hyvältä teologiselta tai filosofiselta kirjallisuudelta, mutta muu kirjallisuus voi olla hieman hankalampaa. Ei elokuvien tai musiikin parissakaan ole turvassa. Kaikenlaisen taiteen parissa on "ansoja". Vaikea kertoa esimerkkejä, syynä runsaudenpula. Voi vaikkapa lukea Kaislikossa suhisee -lastenkertomusta, jo ensilauseet riittävät.

Dostojevskin kirjoituksissa ansoja riittää. Toki voihan Rikos ja rangaistus -kirjan yrittää lukea dekkarina, psykologisella otteella. Sokeutta on yllättävän monenlaista. Helpointa olisi jättää kaikki kokonaan lukematta, tilata pizza ja katsoa laihdutuskilpailua televisiosta. Joku päivä kuolemme. Ei ole jeesuksia...

Ehkä on parempi lukea englanniksi yhden pienen myyrään keväisiä kokemuksista...
The Mole had been working very hard all the morning, spring-cleaning his little home. First with brooms, then with dusters; then on ladders and steps and chairs, with a brush and a pail of whitewash; till he had dust in his throat and eyes, and splashes of whitewash all over his black fur, and an aching back and weary arms. Spring was moving in the air above and in the earth below and around him, penetrating even his dark and lowly little house with its spirit of divine discontent and longing...

©Patriarchia.ru


Otava on julkaissut viime vuosina Dostojevskin keskeisiä teoksia - Rikos ja rangaistus (2008), Idiootti (2010) ja Karamazovin veljekset (2014). Tai vaikkapa esikoisteos Köyhää Väkeä (2008). Blogikirjoitus on osa kirjoitusten sarjaa Dostojevskin teoksista. Twiittaus-uskontunnustus löytyy täältä.


1. elokuuta 2014

Papilta kysyttyä 30

Rasismi? Pornografia?

Rasismi?

Rasismi on synti. Tämä sietää toistaa.

Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, rikkoi apostoli Paavali aikanaan rajoja. Eräs etiopialainen taisi myös olla ensimmäisten kristittyjen joukossa.

Myös rasismin "kirkollinen" muoto fyletismi on tuomittu harhaopiksi. Jälkimmäisessä on siis kyse kirkollisen elämän määrääväksi tekijäksi vaikkapa kansallisuuden, kielen tai peräti rodun tekemistä.

©Pravoslavie.ru

Kaikkien ihmisten arvokkuus on kiistaton. He ovat kaikki samanarvoisia Jumalan edessä. Toki on tahoja, jotka eivät usko Jumalaan tai oikeastaan mihinkään pysyvään. Etiikka on ikään kuin makukysymys. Heille ihmisen arvokkuuden kiistattomuus on muinaisuutta. Arvo määrittyy tietoisuuden, älyn, iän, aseman tai jonkun muun määreen mukaan. Ehkäpä vain synnyinmaan mukaan.

Ortodoksinen kirkko opettaa jokaisen ihmisen arvokkuutta. Poikkeuksetta. Arvo on Jumalasta, eikä ole ihmisen pois otettavissa. Ihminen myös kantaa vastuuta Jumalan edessä tekemisistään tai tekemättä jättämisistään - jopa yhden vähäisimmän kohdalla.

Laajemmin nähtynä kirkko on niitä harvoja paikkoja, jotka kokoavat erilaisia ihmisiä säännöllisesti. Vaikka yhteiskunnassa monesti työ, harrastukset tai muut tekijät rajaavat piirit tietyntyyppisiksi niin kirkossa vieri viereen tulevat hyvinkin erilaiset ihmiset.

©Lars Ahlbäck

Onkin hyvä jumalanpalveluksissa viikottain kohdata hyvinkin monenlaista erilaisuutta ja toiseutta. Luulisin, että tällä olisi paljonkin annettavaa yhteiskunnallisten kysymysten ja tilanteiden äärellä. Ei ehkä niinkään vastauksena kaikkiin yksityiskohtiin, vaan "ilmapiirinä".

Kirkossa tulisi pyrkiä kristilliseen rakkauteen ja huolenpitoon. Aina ajankohtaisesti eräässä lyhyessä siveysopissa muistutetaan heti alkuun.
Muista aina, että Jumala näkee jokaisen ihmiset teot, ja Hän myös tietää kaikki hänen ajatuksensa ja aikomuksensa...

Pornografia?

Pornografia on irvikuvana rakkaudesta, välittämisestä ja kyllä, myös seksistä. Se on hyvin kaukana ihanteesta.

Se on syntiä. Kannattaa miettiä vaikkapa sanoja uskollisuus, vilpittömyys, viattomuus, siveys, välittäminen, rakkaus, hellyys ja kunnioitus.

Pornografia on ihmisten välineellistämistä - itsensä ja muiden. Se on myös sydämen puhtauden saastuttamista. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat aikuisviihdeteollisuuden viemiä. Se on miljarditeollisuus jo. Uhreja on yhä enemmän. Ei se sen kauniimmaksi muutu vaikka aikuisviihdettä pidetäään suunnilleen yhtä salonkikelpoisena kuin aikuiskasvatusta.

Ei tämä tosiasia miksikään muutu, vaikka yksi tai toinen alan ihminen kertoo leppoisasti elämäntarinansa. Enemmänkin tämä kertoo ihmisistä, jotka haluavat uskoa tätä. Asiaa voi verrata ihmiseen, joka kaupan hyllyllä haluaa uskoa Mustikki-lehmän loikkivan niityllä ja kanojen tepastelevan maatilan pihapiirissä. Ehkäpä vähän hölmö vertaus, mutta toivottavasti antaa ajateltavaa.

Natsi-rikollinen Adolf Eichmann (k. 1962) puolusti osuuttaan miljoonien ihmisten joukkoteloituksessa muun mualla vetoamalla vastuuttomuuteensa. Hänhän vain järjesteli kuljetuksia ja niiden aikatauluja, ahkeran korkeimman virkamiehen tarkkuudella. Ei hänellä ole vastuuta, hän yritti kertoa. Pikkuruinen osa koneistoa. Banaali pahuus, voisipa ehkä lainaten tosiaan sanoa.

Eichmann
©AP

Moni puolustautuu juuri selittelyllä. Eihän "tuotteiden" kuluttamisessa ole mitään vikaa. Turha hävetä, kaikkihan sitä tekee. Se on ihan normaalia. "Milloin me näimme sinut", moni kysyy.

Natsikortti, saattaa jokunen hymähtää. Toivottavasti jokunen myös pohtii osuuttaan "kuluttajana". Asia ei koske vain pornografiaa, vaan myös kaikenlaista muutakin kuluttamista. Kulutan, siis olen olemassa. Jos joku siitä jossain kärsii kontillaan tai maapallo natisee, ei se minua silleen koske. Kuluttamassa... "Minähän vain olen..."

Riippuvuuksien kanssa kamppailevat saavat apua rukouksesta ja paastosta. Synnintunnustus katumuksen sakramentissa on myös välttämätön. Apuna ovat myös nykyään nykylääketieteen tarjoamat välineet riippuvuuksista eroon pääsemisessä.

©Lars Ahlbäck

Ehkä on syytä huomauttaa, ettei tässä ole kyse oman kehoonsa tutustumisen torjumisesta. Ei myöskään jonkinlaisen sairaalloisen kammon levittämisestä. Seksuaalikasvatusta ja siitä tietoa antavia tahoja on monia. Se on kuitenkin aina asetettava osaksi osa laajempaa yhteyttä, joka tukee ihmistä. Tavoitteenaan keskinäiseen kunnioitukseen perustuva suhde.

Puhtauden saastuttaminen pornografialla saattaa kuulostaa muinaiselta. Kyse on siitä, että porno on vääristämässä ihmisen käsitystä todellisuudesta, erityisesti muista ihmisistä. Se ikään kuin "värjää" todellisuuden ja luo näennäismaailman. Moni kylläkin vannoo olevansa "oma itsensä".

Pornografia saastuttaa ja sameutta kirkkaan läpikuultavan "sydämen puhtauden", jonka avulla itsensä, muut ja maailma kohdataan aidosti ja vilpittömästi - arvokkaana ja ainutlaatuisena omana itsenään.


Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.