13. lokakuuta 2014

Ortodoksisesta ihmiskuvasta

Ollako vai eikö olla, siinä pulma. Eipä ole pulma, eihän se ole edes ihmisen valinta. Täälläpä ollaan, hetken vain. Selkäranka kaartuu lähes kysymysmerkin kaltaisena.

Tuhansia vuosia sitten tehtiin nerokas koe. Linnunmunia avattiin päivittäin. Vähitellen pienen linnun elämän kehittyminen selkisi. Elämä kehittyy munan sisällä, jokaisena päivänä astetta pidemmälle. Jo muutaman päivän kuluttua pikkuruinen sydän näkyy veripisteenä.

Ihminen on tomua, kertoo Raamattu. Hänen syntymäpaikkansa on jossain Charles Darwinin (k. 1882) lämpimän lammikon seuduilla. Avatut linnunmunat jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten kertoivat paljon lintujen elämästä, nykyaikana tiedetään jo yhtä sun toista myös ihmisestä.

©Gosia Siudzinska
©TrekEarth.com

Ortodoksisen kirkon ihmiskuvaa kehutaan usein myönteiseksi. Myönteiseksi ihmiskuvan tekee sen näkymä jo mainitusta tomusta ja lämpimän lammikon elämästä.

Ihminen on eläin, joka on saanut erityisen kutsun, opetti eräs 300-luvun kirkkoisä. Tomua, muttei vain tomua. Jumalan kuva myös, opettaa ortodoksinen kirkko. Tähän ei ole aina helppoa uskoa. Moni toki haluasi uskoa, kaikesta pahasta huolimatta.

Aavistellen moni tietää ihmisen olevan tomua enemmän. Haparoiva kyky rakastaa, välittää, uhrautua, ystävystyä, luoda, tutkia ja vaikkapa kysellä itseltään tyhmiä kysymyksia. Kysymyksiä itseään koskien tai peräti nauraa itselleen.

Ihminen on tomunakin jumalkykyinen. Uskot paskaan, pakenet todellisuutta, lauloi joku vihaisesti uskovista ihmisistä. Kaipa asian voi kuitata paskana. Vanha viisaus on, että suu puhuu sitä mitä sydän on täynnä.

©Wm. B. Eerdmans Publishing Company

Ihminen tekee paljon pahaa. Tavallaan ihmisen kyky vaikkapa tuhota kokonaisia eläinlajeja tai elämä maapallolla pariinkin otteeseen aseillaan, myös kertoo ihmisen suuruudesta.

Jo antiikin aikana tajuttiin ihmisen olevan mikrokosmos. Ihminen pienoismaailmana on solmukohta maailmassa. Hän on sekä hyvässä että pahassa suuri. Luova sekä tuhoisa, molempia suurenmoisella tavalla.

Ihmiselon kudoksessa on jotain vialla. Viallisuutta on kaikkialla. Kaikki on langennutta, appelsiinimehu sekä viski, opetti huumorilla eräs ortodoksipappi. Kaikki on irvokasta.

Ortodoksinen kirkko ottaa lankeemuksen ja synnin hyvin vakavasti. Ihminen ja maailma ovat auttamattomasti Jumalan pelastuksen tarpeessa. Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan koskaan ole innostunut liiallisesti pessimismistä ihmiseen liittyen, ei se Jumalan kunnia siitä kirkkaampana loista. Irvikuvassakin on kuvan kaltaisuutta.

©Lars Ahlbäck

Teologia on vaikea laji. Paljon kummallisia sanoja. Yksi teologinen termi on ekonomia. Monelle tuttu sanasta talous. Teologiassa sana viittaa Jumalan taloudenpitoon. Ei niinkään taloudellisessa, vaan kodinhoidollisessa mielessä. Jumalan ekonomia on huolenpitoa ihmisestä ja maailmasta. Sanat kaitselmus ja sallimus ovat myös hyviä.

Maailma on nähnyt profeettoja ja muitakin viestintuojia. Ei vain kristinuskon piirissä. He ovat kaikki tavoillaan yrittäneet saada ihmisen palaamaan Jumalan tykö. Tai edes nostamaan katseensa. Lämmin lammikko tai joku orjuuttavaksi himoksi vääristynyt vietti on kuitenkin vetänyt puoleensa.

Kauneus on myös ollut osviittana. Apostoli Paavali muistutti, että Jumalan voima ja jumaluus ovat aina olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan maailmassa.

Jumala on ekonomiassa kurouttautunut monesti ihmisen ja maailman puoleen. Tässä näkymässä jokikinen elämä on suuri draama, pohjamutia myöten merkityksellistä.


Jumalan ekonomian ainutlaatuisin teko ja huolenpito oli Kristus. Hän on vastaus. Hän on Jumalan selitystä ja tulkintaa. Jumalan kasvot, kaikkien ja kaiken kaipaamat kasvot. Kristus on vastaus kaikkeen kaipaukseen ja kaikkeen uteluun.

Tarkoitus jo kaiken alussa oli, että itse Jumala tulisi luotunsa luokse. Tätä oli aavisteltu, vähän arveltu. Kyse ei ole siis ensisijaisesti hälytystehtävästä, vaikka mitä suuremmassa määrin myös sitä, vaan jo alussa kaiken luodun kudoksessa olevan täyttymys.

Ihmiskuvan myönteisyys ei siis yksin johdu taustasta. Ihminen mikrokosmoksena jakaa paljon muun elämän ja luodun kanssa. Hyönteiset, taivaankappaleet tai meret ovat sukua ihmiselle. Nykytiede kertoo hyvinkin paljon näistä yhtäläisyyksistä. Kaikenlaisista tomun ainesosista.

Harva kokee reiluksi tulla määritellyksi taustansa vuoksi. Harva haluaa tulla elämässä jo ennakkoon roolitetuksi. Ihan kuin tausta tai vaikkapa sukupuoli määrittelisi täysin ihmisen.

Ortodoksinen kirkko haluaakin usein muistuttaa, ettei vastaus kysymykseen ihmisestä löydy vain taustassa, ikään kuin roolissa kädellisenä eläimenä, vaan yhtä paljon ihmiselon kutsumuksessa.

Minä olen tie, totuus ja elämä, kertoi Kristus.



1. lokakuuta 2014

Kolkutus ovelle

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.

Kristus lupaa paljon. Moni varmaan onkin pyytänyt, etsinyt ja lähes paukuttanut kuuluisaa ovea. Ihan oikeasti yrittänyt.

Metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) Rukouskoulu-kirjassaan (1976) pohtii tätä "oven" etsimistä Kolkutus ovelle -luvussa. Toivon mukaan moni saa näistä piispan sanoista rohkaisua ja suunnan.

Lentokenttien turvatarkastuksissa on metallinpaljastimet. Ne ovat hyviä ilmaisemaan vaikkapa kolikkoja, koruja tai muita metallisia esineitä. Tarkoituksena on tietenkin paljastaa mahdollisia aseita. Vaikkakin paljastimet ovat alallaan erinomaisia löytämään tiettyjä esineitä niin harva kuitenkaan väittäisi maailmassa olevan vain vaihtorahaa ja vyönsolkia.

Pikku-Prinssi

Nykyihmistä vaivaa usein tietty sokeus. Sokeuttahan on monenlaista ja usein sokea "näkee" jopa enemmän kuin näkevä. Nykyajalla on myös ennakkoluulonsa. Luulo omasta ennakkoluulottomuudestaan on jo oma ennakkoluulon lajinsa. Vielä sinnikästä sorttia.

Kirjailija Antoine de Saint-Exupéryn (k. 1944) Pikku prinssi -kirjassa kerrotaan miten ystävystytään, jonkun sellaisen kanssa, joka on äärettömän herkkä, haavoittuva ja arka. Kirjan voi lukea ikään kuin rukouskoulun tyyppisenä. Metropoliitta Antoni neuvookin tutustumaan tähän kirjan kettuun. Hän myös kertoo toisestakin ketusta.

Eräs munkki tutustui oppimattomaan paimeneen. Päivän päättyessä munkki näki kuinka paimen laittoi parasta lypsäämänsä maitoa kulhoon vähän matkan päähän. Munkki oli ihmeissään.
- Miksi teit noin?
- Tämä maito on Jumalalle.
- Miten niin?
- Otan aina parhaan maidon, mitä minulla on, ja tuon sen uhriksi Jumalalle.
- Juoko Jumala maidon?
- Kyllä Hän juo sen.
Munkki päätti hieman valistaa oppimatonta paimenta. Hän kertoi kuinka Jumala on puhdas henki eikä juo maitoa. Paimen oli kuitenkin varma asiastaan. Keskustelu kiivastui jo hieman. Munkki ehdotti sitten, että paimen menisi piiloon ja tarkkailisi tuleeko Jumala juomaan maidon.

Yö saapui. Piilossa oleva paimen näki pienen ketun, joka loikki erämaasta. Nuuhkien se katsoi oikealle ja vasemmalle. Tämän jälkeen se tepasteli suoraaan kulholle ja latki maidon suihinsa. Seuraavana aamuna munkki tapasi hyvin murheellisen paimenen.
- Mitä on tapahtunut?
- Olit oikeassa. Jumala on puhdas henki, eikä halua maitoani.
- Sinun pitäisi olla onnellinen. Nyt tiedät paremmin.
- Niin tiedän, mutta ainoa asia, minkä saatoin tehdä ilmaistaakseni rakkauteni Jumalaa kohtaan on otettu pois.
Oppinut munkki oli tietenkin tyytyväinen. Ikävä kyllä paimen oli jäänyt sanattomaksi. Yöllä Jumala ilmestyi munkille.
- Sinä olet väärässä. On totta, että olen puhdas henki, mutta siitä huolimatta olen aina ottanut kiitollisena vastaan maidon, jonka paimen on minulle jättänyt. Hän on uhrannut sen rakkautensa ilmauksena. Mutta koska olen puhdas henki, enkä tarvitse maitoa, minä annoin sen tälle pienelle ketulle, joka pitää siitä kovasti.
"Sinä olet väärässä..." Harva haluaa kuulla tätä. Se voi kuitenkin olla uuden alku. Ihan oikeasti uuden alku. Taisi eräs kirkkoisä todeta: "Etsi mitä etsit, mutta älä etsi sieltä mistä etsit."

Antoni
©Pravmir.ru

Hyvin usein ihmiset sinkoavat rukouksensa tyhjälle taivaalle ja hämmästyvät huomatessaan sen tyhjäksi. Inahdustakaan ei kuulu. On tärkeää huomata, että kristinuskon mukaan ihmisten etsimä "ovi" löytyy ennen kaikkea sisimmästä.

Kyse on matkasta sisimpään. Ei sisin päämääränä tai itsetutkiskelun kohtena, vaan sisimmän läpi kohti paikkaa jossa Jumala ja ihminen voivat kohdata.

Asia on niin, metropoliitta Antoni muistuttaa, että jos ihminen ei kohtaa Jumalaa "oman nahkan sisäpuolella", hänen on hyvin vaikeaa kohdata tämä muualla.
Ehdotankin, että ensiksi kysyisit itseltäsi, mitkä rukouksen sanat tuntuisivat sinusta järkeviltä esittää Jumalalle; ei sillä ole väliä, ovatko ne omiasi vai toisten ihmisten luomia. Kysy itseltäsi myös sitä, missä määrin ne koskettavat sydäntäsi ja miten kiinteästi kykenet keskittymään niihin. Ellet näet itse voi kiinnittää huomiotasi lausumiisi sanoihin, miksi sitten Jumalan pitäisi? Miten hän voi ottaa ne vastaan rakkauden ilmaisuna, jos itse et pane niihin sydäntäsi, jos sisällytät niihin vain tietyn määrän kohteliaisuutta sekoitettuna tiettyyn määrään hajamielisyyttä?
Jumalaa ei ole
©Pravmir.ru

Kosmonautti Juri Gagarinin (k. 1968) väitettiin sanoneen, ettei taivaassa ole Jumalaa. Eräs moskovalainen pappi tokaisi samantien: "Jos ei ole nähnyt Jumalaa maan päällä, ei voi milloinkaan nähdä häntä taivaassakaan." Ei edes vaikka itse Herra seisoisi ihmisen edessä, metropoliitta Antoni painottaa.

Jopa hengittäminen voi olla Jumalan ääreen kurottautumista. Liian helposti ihmiseltä unohtuu, ettei hän omista mitään. Ei yhtikäs mitään. Oma elämäkin on jotain annettua. Jokainen hengenveto on lahjaa ja myös sydämenlyönnit. Ruoka siunataan juuri lahjana ja kannetaan siunauksesta kiitosta.

Ihminen on pohjimmiltaan "köyhä". Tämän tajuaminen on jo tulemista oven äärelle ja samalla se on kaiken rikkautena näkemistä.
Me olemme rikkaita, mutta kaikki omistamamme on lahjaa. Se on merkki Jumalan rakkaudesta ja ihmisten rakkaudesta. Se on jatkuvaa Jumalan rakkauden lahjaa...
Jos kiinnität mielesi aarteisiin... silloin sydämesi kutistuu yhtä pieneksi kuin se asia, jonka olet itse sen sisään sulkenut... 
Sinä hetkenä kun saavutat peruskallion, sinä hetkenä kun huomaat, että et omista mitään, olet Jumalan valtakunnan rajalla. Olet melkein tietoinen siitä, että Jumala on rakkaus ja että hänen rakkautensa pitää sinuakin yllä. Ja silloin saatat sanoa kaksi asiaa samanaikaisesti: voit rukoilla ääärimmäisen köyhyytesi ja kurjuutesi tunnossa ja voit iloita siitä, että olet niin rikas Jumalan rakkaudesta.
Ristin juhla
©Jaakko Olkinuora


Blogikirjoitus on osa kirjoitusten sarjaa Rukouskoulu-kirjasta. Metropoliitta Antonin elämään voi tutustua lyhyesti täällä.