16. joulukuuta 2014

Jumalan puhutteleminen

"Etsi nimeä, mutta jos et sitä löydä, älä hämmästy, jos ei kukaan sinua kuule. Silloin sinä et ole ketään kutsunutkaan."

Rambo - taistelija 2 -elokuvassa (1985) elokuvassa sankari yrittää selittää tilannettaan. Eliittisotilas lähetetään maanpäällisiin helvetteihin taistelemaan. Miksi?
- Olen kertakäyttöinen.
- Mitä se tarkoittaa?
- Sinut kutstutaan juhliin, etkä mene niihin, muttei sillä ole oikeastaan väliä.
"Puhumme kolmannessa persoonassa silloin, kun jonkun sijalla voisi olla helposti joku toinen, koska tässä suhteessa toiminta on tärkein, ei henkilö. Tämän toiminnon voi suorittaa joku muukin...", kuvaa metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003)

Metropoliitta Antoni päättää Rukouskoulu-kirjansa (1976) lukuun Jumalan puhuttelemisesta. Se on kirjan lyhyin luku.

©Pravoslavie.ru

Rukouskoulu-kirjan luvuissa metropoliitta Antoni yrittää kuvata elämän tärkeimmän suhteen taustaa. Kyse on suhteesta Jumalaan. Jo lukujen nimet kertovat paljon. Jumala on poissa, Kolkutus ovelle, Sisintä kohti, Ajan hallintaa ja lopulta Jumalan puhutteleminen.

Suhteen muuttuminen henkilökohtaiseksi ja eläväksi on ihmeellinen hetki. Monesti ihmisen suhdetta toisiin kuitenkin leimaa nimettömyys. Minä ja he, eikä niinkään minä ja sinä. "Muutos ei ole vain kieliopillinen, vaan myös sisäinen", kertoo metropoliitta Antoni.

Rukouskoulu-kirja perustuu metropoliitta Antonin Exeter Collegessa pitämiin vierailuluentoihin 1960-luvun lopussa. Kerrotaan, että luennot oli suunnattu pääasiassa niille, jotka eivät uskoneet Jumalaan. Väitettiin jopa, että ovella olisi ollut ilmoitus: "Uskovilta pääsy kielletty."

Rukouskoulu-kirjan taustalla oleva sanoma on, että Jumala voidaan tuntea. Hänet voidaan kokemuksellisesti tuntea. Hän ei ole vain teologisen systeemin tai vaikkapa jonkun ajatusrakennelman osanen. Ehkä tärkeä palikka, mutta silti vain palikka. Tämä on ehkäpä kirjan leimallisesti ortodoksisin osuus.

Metropoliitta Antoni
©Pravoslavie.ru
Rukous alkaa sinä hetkenä, kun emme enää ajattele kaukana olevaa Jumalaa, "häntä", "kaikkivaltiasta" jne., vaan kun voimme ajatella häntä käyttäen sanaa "sinä"... Se on aina henkilökohtainen asia. Rukousta ei voi olla, kun suhde on varovainen, etäinen ja viileä, sitä ei voi olla  niin kauan kuin Jumalan ja meidän välimme ovat virallisen muodolliset...
Rukous on tie. Uskokin on tie. Syystäkin jumalanpalveluksissa seistään osoituksena tiellä olemisesta. Paljon ihminen voi tehdä säätääkseen itsensä oikealle "aaltopituudelle". Paljon kohinaa "kuuluu" tai "lumisadetta" näkyy.

Rukouskoulu onkin juuri koulu. Uteliaisuutta ja oppimista. Myös ulkoaoppimista. Kaunis on joidenkin kielten ilmaisu "oppia sydämellä" - esimerkiksi learn by heart.

Kaikkivaltias, Luoja, Herra ja monta muuta nimitystä on olemassa. Hyviä ja kasvattavia. Jos suhde Jumalaan jää vain näiden varaan on suhde liian etäinen, opastaa metropoliitta Antoni.
Olen varma, että jos jonakin päivänä sinusta kumpuaa esiin huudahdus: "Sinä minun iloni" tai mikä tahansa samantapainen lausahdus, tämä on oleva se hetki, jona tulet huomaamaan, että sinun ja Jumalan välillä on henkilökohtainen suhde, ei sellainen suhde, joka sinulla olisi monen kanssa yhteinen... Meillä on Jumalaa tarkoittavia sanoja, jotka kuuluvat kaikille, mutta on myös sellaisia sanoja, jotka kuuluvat vain minulle... On hyvä, jos voit kutsua kaikkivaltiasta Jumalaa lempinimellä, johon voit sisällyttää sydämesi koko syvyyden ja lämpöä niin paljon kuin mahdollista. Siitä tulee sinun tapasi sanoa: "Omassa ainutlaatuisuudessani käsitän sinun ainutlaatuisuutesi tällä tavalla."
Pimeästä valoon
©Päivi Eronen
Yksityiskokoelmassa
Tulee hetki, jolloin ovi avautuu, ja silloin sinulla täytyy olla valmiina nimi Jumalalle... Etsimisessäsi olet saanut kokea tuskaa, hätää, toivoa, odotusta - kaikki inhimillisiä tunteita. Jumala on ollut sinulle kaivattu, hän on ollut turhauttava. Hän on ollut se, jota kaipaat, ja se, jota vihaat, koska hän pakenee sinua. Hän on ollut se, jota rakastat yli kaiken, jota ilman et voi elää mutta jolle et voi antaa anteeksi, koska hän ei vastaa sinulle. Ja hän on ollut sinulle paljon muuta. 
Tästä etsinnästä pelkistyy vähitellen sanoja, jotka voit lausua Jumalalle omasta kokemuksestasi... 
Löydät sanoja, jotka ovat omiasi. Saatat havaita, että ne ovat samoja kuin ne, joita toisetkin ovat käyttäneet, mutta ne eivät enää ole nimettömiä ja tuntemattomia sanoja, jotka ovat yhteisiä muillekin, vaan ne ovat tulleet todella sinun omiksesi. Mutta älä käytä sanoja, jotka sisältyvät vain yleisiin sanaluetteloihin, sanoja jotka eivät ole omiasi. 
Kun alat kuulla varmuusketjun liikkuvan ja tunnet, että ovi alkaa avautua, silloin astu esiin ja lausu ne sanat, jotka ovat omiasi, ja kutsu Jumalaa sillä nimellä, jonka hän on saanut itselleen sinun elämässäsi.
Uspenskin katedraali
©Tomi Parkkonen

Ihminen voi tehdä paljon ja kuitenkin loppujen lopuksi kaikki on kiinni armosta. Itse Jumala kutsuu ja lopulta tekee itsensä tunnettavaksi. Tapahtukoon sinun tahtosi. Metropoliitta Antonin Rukouskoulu-kirja on opastusta ihmisen osalle suhteessa.

Moni saa varmaan paljon Rukouskoulu-kirjan äärellä. Rohkaisua tai ehkäpä se tarvittavan tönäisyn aloittaa koulunkäynti. Kyseisen koulun käyvä huomaa olevansa alati aloittelija.

Opetuslapsena on turvallista olla. Kristus ja hänen kirkkonsa oppaana. Maailma on tuttu, välillä arki on harmaan samanlainen, mutta samalla ihmeellisen uusi.


Blogikirjoitus on osa kirjoitusten sarjaa Rukouskoulu-kirjasta. Metropoliitta Antonin elämään voi tutustua lyhyesti täällä.


10. joulukuuta 2014

Syntyi neitsyt Mariasta

Mistä sinä olet lähtöisin? Näin kysyi maaherra Pontius Pilatus Jeesukselta Kristukselta. Paljon hän oli jo kuullut tästä miehestä.

Kristus, kiinnostaa. Hän on niin tuttu ja silti hänestä ei saanut otetta. Niin tuttu ja silti niin tuntematon. Hän suorastaan kiehtoo ihmisiä. Yhä nykyaikana.

Kristuksen kerran puhuessaan tuon taivaallisista monet ihmettelivät, eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika. Hehän tiesivät hänen isänsä ja äitinsä. Kuinka hän voi sanoa tulleensa alas taivaasta, he ymmärrettävästi ihmettelivät. Eikö tämä ole se rakennusmies, kyselivät kotikyläläiset kerran.

Miten muuten selittää se että joka vuosi ilmestyy hyllymetreittäin kirjoja hänestä? Puhumattakaan elokuvista, artikkeleista ja muusta. Eivätkä vain häneen uskovat tätä kaikkea läheskään tuota.

Kristusta ylistetään, kiistetään ja pilkataan. Aika hyvin mieheltä, joka joidenkin mielestä ei ole edes ollut olemassa.

Katolisen kirkon emerituspaavi Benedictus XVI (s. 1927) on kirjoittanut kaksi laajaa kirjaa Jeesuksesta. Nämä kaksi kirjaa sai jatkon pienestä "lisäkirjasta" Jeesuksen lapsuudesta. Syntyi neitsyt Mariasta -kirja (2014) on ikään kuin eteisaula kahteen pääkirjaan.

©Perussanoma

Tarkoitukseni on lyhyesti esitellä parisen kohtaa emerituspaavin uusimmasta Jeesus-kirjasta Syntyi neitsyt Mariasta. Ensin yleishuomioita ja sitten keskityn pariin kirjan aiheista.

Käsite lapsuuskertomukset viittaa ensisijaisesti Matteuksen ja Luukkaan kertomaan Kristuksen syntymästä ja lapsuudesta. Tietenkin muuallakin Uudessa testamentissa käsitellään kysymystä mistä Kristus on lähtöisin.

Matteuksen ja Luukkaan kertomuksissa on kuitenkin ne monelle tutut jutut. Ylienkeli Gabriel, Maria, Joosef, Betlehem, Herodes, Augustus, paimenet kedolla, tähti ja paljon muuta.

Moni varmaan pitää tätä kaikkea lähes satuna. Useasti ajatellaan, että kyse on hurskaasta tavasta jälkikäteen kertoa satumaisesti Kristuksen alkuperästä. Toisaalta on ollut myös suosittua nähdä kertomukset muiden muinaisten jumalsyntymäkertomusten kopiona. Molemmat lähestymistavat eivät kestä lähempää tarkastelua.

Emerituspaavi huomauttaa, ettei Uuden testamentin kirjoittajilla ollut tarkoituksena keksiä tai valehdella. Itse asiassa Luukas itse korostaa seuraavasti: "Otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, olen päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen." (Luuk. 1:3)

Kristuksen syntymä
©Pravoslavie.ru

Luukas myös tietoisesti kiinnittää kertomansa maailmanhistoriaan viittaamalla keisari Augustukseen ja Syyrian käskynhaltijaan Quiriniukseen. Monella muullakin tavalla tuodaan esiin, ettei ole kyse "myyttisestä eeppisestä kertomuksesta", vaan tässä todellisessa maailmassa tapahtuneesta. Tästä syystä myös muuten Pontius Pilatus mainitaan uskontunnustuksessa.

Monen perusongelma tämän edessä on syvällä. Moderni ihminen saattaa kylläkin "uskoa" Jumalaan. Ajatellaan, että Jumala, jumaluus tai "jotain" on kaiken taustalla. Kirjaimellisesti "taustalla", siellä jossakin "taivaassa". Se on kaikki "tuonpuoleista".
Onko siis totta, minkä tunnustamme? "[Minä uskon] Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta?" Vastaus kuulu varauksitta: on... Molemmat kohdat loukkaavat modernin ihmisen näkemyksiä. Jumala saa vaikuttaa ideoissa ja ajatuksissa, henkisyydessä - mutta ei materiassa. Se häiritsee. Sinne hän ei kuulu. Mutta juuri siitä on kysymys: että Jumala on Jumala eikä toimi vain ideoiden piirissä... Ellei Jumalalla ole valtaa myös materiaan, hän ei ole Jumala.
Tähtiä...

Betlehemin tähti. Monella on juuri tämän tähden muistotähti joulukuusessa tai roikkuu ikkunassa.

Toivottavasti emerituspaavilla on jotain mielenkiintoista kerrottavaa. Ainakin luulen, että jotain puhuttelevaa häneltä löytyy.

Eräät kokevat, että astronominen aihe oikein sovi tähän yhteyteen. Itse asiassa Johannes Krysostomos (k. 407) jo totesi, ettei tähdessä ollut kyse tavallisesta tähdestä. Astronominen kysymys ei silti jäänyt pois.

"Tähden" ratkaisuksi esitti tähtitieteen merkkihenkilö Johannes Kepler (k. 1630) planeettojen Jupiterin, Saturnuksen ja Marsin konjuktiota. Tähän laskelmaan hän päätyi ja todisti samankaltaisen tapahtuman itse vuonna 1604. Betlehemin "tähti" olisi tapahtunut Keplerin laskelmien mukaan 7-6 ennen ajanlaskuamme. Toisaalta tiedetään, että kiinalaiset kronikat kertovat vuonna 4 ennen ajanlaskuamme nähdystä kirkkaasta tähdestä. Nykyään "tähteä" pidetään juuri Jupiterin ja Saturnuksen konjuktiona.

Kepler
©Wikipedia

Tähdet ja valoilmiöt taivaalla ovat kauan kiehtoneet ihmisiä. Ei olisi ennenkuulumatonta, että idässä oppineet olisivat kaksi tuhatta vuotta sitten nähneet "tähdessä" merkin suurista tapahtumista ja mullistuksista. Paavi korostaakin, että "tähti" sai viisaat miehet liikkeelle, ei niinkään ollut lopullinen vastaus. Se oli "lähtölaukaus". Heillä on todennäköisesti ollut jotain hajua luvatusta "juutalaisten kuninkaasta".

Ymmärrettävää oli, että visaat miehet lähtivät kohti Jerusalemia. Jos etsii kunigasta maasta, niin pääkaupunki on luonnollinen paikka etsiä. Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi ja aikanaan hän tekikin kaikkensa tuhotakseen kilpailijan. Kaikki alle kaksivuotiaat Betlehemin seudulla piti tappaa.

Monen korvissa tämä kuulostaa taas sadulta. Hyvä on muistaa, että samaisena aikana Herodes tapatti omat poikansa Alexanderin ja Aristobuloksen. Jo parisen vuotta aikaisemmin hän tapatti Antipater poikansa. Herodeksen lapsimurhasta Betlehemin seudulla ei ole muuta tietoa, kuin Raamattu. Tämä ei tee asiasta satua.

Maailmassa on monta joukomurhaa, joka ovat jääneet kirjaamatta muistiin. Ei Herodekselle tällaisen käskyn antaminen ollut ainakaan omatunnon kysymys. Käytännön tasolla kyläpahasen vauvojen tappaminen onnistuu.

Tähti ja joukkomurha. Joulunodotuksen aikaan voisi toki myös pohtia juhlaa. Maailmanmeno on nykyään vauhdikas. Ehkä se on ollut sitä, aina omalla tavallaan. Kristillisen joulunvieton sankari lähes unohtuu, mutta silti hän aavistuksenomaisesti läsnä. Emerituspaavi pohti toisaalla.
Kritiikki nykyistä joulunviettoa kohtaan on suurelta osin perusteltua. Se ei kuitenkaan ole tarpeeksi pitänyt mielessä, että kaupallisuuden ja tunteellisuuden kuoren takana alkuperäisen suuruuden kaipuu ei ole poissa.
Itse asiassa tunteellisuus toimii lavasteena, jonka takana on syvällisiä ja puhtaita tunteita, liian arkoja ollakseen esillä katseille... [Joulupyhien] 'hengähdystauolla' meitä saattaa jopa koskettaa jumalallisen rakkauden ja pyhän rauhan tuulahdus, jonka joulu tuo.
Tämän vuoksi meidän ei tulisi yrittää ottaa pois heiltä jotka ajattelevat etteivät osaa uskoa, tätä tunnetta, joka on heidän uskonsa viimeisiä kaikuja. He osallistuvat tässä tunteen kaiussa jollain tavalla joulun 'hengähdykseen', joka on niin täynnä jumalallista rauhaa. Meidän tulisi olla kiitollisia siitä, että he yhä nauttivat pienin määrin tästä Jumalan joululahjasta ja meidän tulisi yrittää olla yhtä heidän kanssaan viettäessämme siunattua joulua.


1. joulukuuta 2014

Ajatuksella ja sydämellä

Mitä silmät ei näe, sen sydän ymmärtää. Ainoastaan sydämellä näkee hyvin. Olen kuullut lumen satavan. Hiljaisuus puhuu. Näe pintaa syvemmälle. Sydämessä piilevät mittaamattomat syvyydet.

Lausahduksia on tuhansia. Ihmisviisauden kokoelmista niitä löytyy yllin kyllin. Niissä on suurta viisautta. Latteuden vaarakin on toki olemassa, ja myös tunteellisuuden.

Ne yrittävät kuvata tapaa lähestyä maailmaa. Erityisesti muistuttaa tavasta lähestyä maailmaa huomioiden sen kaikkinensa. Ensiaskeleessa uskon tiellä on myös paljon tätä. Oivallus, pitkän tai lyhyen etsimisen jälkeen on ensimerkki "silmien" avautumisesta.

Kokemus on tärkeä osa uskoa. Mukana pelissä on tietenkin tunteet ja myös järki. Elämä kaikkineensa. Usko nojaa siis kokemukseen, muttei välttämättä kokemuksiin, muistutti viisaasti eräs ortodoksipiispa.

Katsellen, ulos ja sisälle
Seisoin tänään pimeässä välinevarastossa, vajassa. Aurinko paistoi ulkona ja oven yläpuolelta, halkeaman läpi, lankesi auringonsäde. Paikasta missä seisoin, tuo valonsäde leijailevine pölyhiukkasine, oli kaikkein huomiota herättävin seikka koko paikassa. Kaikki ympärilläni oli lähes pilkkopimeän vallassa. Näin valonsäteen, enkä nähnyt sen avulla muuta. 
Siirryin ja asetuin niin, että säde loisti silmiini. Välittömästi kaikki juuri näkemäni katosi. En nähnyt vajaa, enkä (ennen kaikkea) valonsädettä. Sen sijaan näin erikoisen muotoisessa ovenylisen raon kehystämänä liikkuvia vihreitä lehtiä. Tämän takana suunnilleen 90 miljoonan mailin päässä auringon. Säteen kanssa katselu ja säteen katselu ovat hyvin erilaisia kokemuksia. 
Tämä on vain yksinkertainen esimerkki erosta katsoa jotakin ja katsoa myöten jotakin.
Kokemus on kirjailija C. S. Lewisin (k. 1963). Hän sai oivalluksen pihavajassa. Meditations in a Toolshed -kirjoitus ilmestyi lehdessä kesällä vuonna 1945. Kyseessä on pohdiskelu aiheesta looking at ja looking along. Asiaa on vaikea ilmasta suomeksi.

Lewis muuten korosti molempien näkökulmien tarpeellisuutta. Hän ei tarjonnut ratkaisuksi ehdottomuutta, vaan sekä että asennetta.


Irenaeus
©Феодоровский собор

Piispa Irenaeus Lyonilainen (k. 202) kohtasi aikanansa mitä ihmeellisimpiä ja villejä opetuksia. Kaikenlainen sekoilu ei ole vain nykyaikaa. Monenlaista harhaoppi-cocktailia oli tarjolla.

Harhaopit kylläkin viittasivat Raamattuun. Kohtiin siellä täällä, leikkaa ja liimaa tyylillä. Irenaeus kuitenkin kohtasi harhaopit syvemmällä tasolla, kuin vain kilpasilla raamatunkohdissa.

Antiikin aikana mosaiikit koottiin lukuisista pienistä kivistä. Ne olivat erivärisiä ja -muotoisia. Tyyli taitaa olla samanlainen yhä tänään. Kivien saapuessa kohteeseen oli aika koota mosaiikki. Se tehtiin mallin ja suunnitelman mukaan.

Irenaeus muistutti, ettei mosaiikkia saa koottua oikein ilman suunnitelmaa, ilman hypoteesia. Tuolloin sanalla hypoteesi oli tämä merkitys. Uskon hypoteesi - malli, näky ja suunnitelma - löytyy Irenaeuksen mukaan perinteisissä seurakunnissa. Näillä oli apostolinen jatkumo tai "sukupuu", voisi vapaasti ilmaistuna sanoa. Uskon "mosaiikki" tulee oikein kootuksi heidän luonaan.
On kuin jollakin ihmisellä olisi edessään kaunis kuningasta esittävä mosaiikkikuva, jonka joku hyvä taiteilija on huolellisesti pannut kokoon arvokkaista kivistä. Ja sitten tulee joku toinen ja särkee kuvan ihmishahmon ääriviivat, muuttaa ja sekoittaa mosaiikkikivet ja tekee niistä koiran tai ketun kuvan ja senkin vielä huonosti. Sitten hän väittää, että "siinä on nyt se kaunis kuninkaan kuva" ja viittaa mosaiikkikiviin, jotka ensimmäinen taiteilija oli yhdistänyt kuninkaan kuvaksi, mutta jotka toinen on viskellyt surkeaksi koiran hahmoksi. Ja niin hän pettää mosaiikkikuvallaan ne kokemattomat, joilla ei ole mitään käsitystä kuninkaan muodosta ja saa heidät ylipuhuttua siihen käsitykseen, että haisevan ketun hahmo on kaunis kuninkaan kuva. (Harhaoppeja vastaan, 1.8.1.)
Aavistellen...

Hassu esimerkki. Ehkä jopa ontuva vertaus. Jotain ajateltavaa se kuitenkin antaa.

Lentokoneisiin ei saa raahata loputtomasti tavaraa. Turvallisuussyistä, mutta myös viihtyvyyden vuoksi. Kyse on myös taloudellisuudesta ja luonnon varjelemisesta. Eihän lentokone jaksa loputtomasti tavaraa ja matkustajia lennättää.

Ihmiset ovat hyvin mielissään, että toiset ihmiset laskevat lentokoneille kantokyvyn. Niin ja niin monta matkustajaa mahtuu koneeseen. Tavaraa näin ja näin paljon. Lasketaan keskiarvoja painoille. Ihminen tavaroineen saa painoarvon. Toki huomioidaan polttoaineen ja vaikkapa ruokahuollon painot. Sääkin otetaan huomioon lentoreitissä.

Laskelmissa ei ole mitään väliä oletko punatukkainen ja harrastat jääkiekkoa. Eivät ne myöskään välitä siitä oletko naimisissa tai haku päällä. Laskelmat eivät tätä tietoa kaipaa, eivätkä tarvitse. Ne ummistavat "silmänsä" sille kaikelle. Vain kilogrammat mielessään.

Esimerkiksi eräs henkilö on lentämässä Yhdysvaltoihin. Olisi huvittavaa, jos vaikkapa lennon viihteestä vastaavat vain tuijoittaisivat laskelmia painoista.

Olisi jo hieman hullunkurista, jos joku laskelmien tekijöistä väittäisi kivenkovaa, että apu lennon elokuvan valintaan löytyy hänen painolaskelmistaan. Suutuksissaan hän ehkä lopulta toteaisi, että kysymys ruuan laadusta tai mausta, puhumattakaan vihteestä, on mieletön. Viihdehän ei näy laskelmissa. Mieletöntä tässä taitaa olla yksin laskelmiin tuijottaminen.

Laskelmat ovat erittäin tärkeitä. Eihän vertauksen lentokone alunperinkään olisi olemassa ilman tätä menetelmää. Menetelmä kertoo juuri sen mitä sen kuuluukin kertoa. Tietoisesti vain tiettyä, eikä muuta. Erikoista olisi väittää vain kaiken tämän olevan olemassa.

Kristus, mosaiikki 1100-luvulta
©Web Gallery of Art

Ihmisen elämä on "mosaiikki" kaikenlaista. Järki ja tunteet, menneisyys ja ohikiitävä nykyhetki. Muistot ja unelmat. Ilot ja surut. Halkeamista valo pääsee sisälle. Kokemus, muttei välttämättä kokemukset.

Elämä kaikkinensa kuuluu uskoon. Kaikki se on mukana uskon tiellä. Väittäisin, että harva on täysin uskoton. Tämä ääripää vaatisi jo aikamoista paatumusta. Tällainen paatumus vaati uhrautuvaa työtä, eräänlaista kilvoittelua, voisi sanoa. Peräti tietynkaltaista "silmiensä" puhkomista. Hyvin harva on todella paatuneen paksunahkainen.

Usko ja rukous on kutsu näkemään toisin. Tai itse asiassa näkemään oikein. Kaikki palat ikään kuin loksahtavat paikoilleen.