15. toukokuuta 2015

Uskon perustelu

Anna meille vahvempi usko! Lisää uskoa pyysivät itse Kristuksen opetuslapset. Aina he eivät tienneet mitä uskoa. Ihmiselle tekee hyvää tutustua uskoonsa, monelta kantilta.

Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Kutsu on rakastaa Jumalaa joka solulla, myös aivosoluilla. Näin voisi sanoa, lainaten vapaasti Pentti Saarikosken (k. 1983) Evankeliumista Matteuksen mukaan -käännöstä.

Tietenkin usko ja sen perustelu ei ole vain aivosoluja. Sydämelläkin on tarpeensa. "Usko on etupäässä sydämen asia, vaikka alkaakin ajatuksissa", opasti Filaret Moskovalainen (k. 1867).

Uskoon kuuluu kyselyä. Kysehän on tiestä. Kristus lohdullisesti lupaa, ettei aikanaan enää ole kysymyksiä (Joh. 16:23). Nyt kysymyksiä riittää.

©Martinus Martti Markoff

On olemassa eräänlainen teologinen sanaleikki keskiajalta. Ehkäpä se antaa ajateltavaa tai ainakin hieman latinan kielioppia sivistykseksi.

Uskoa voi ikään kuin elatiivissa, uskoa jotain Jumalasta, credere Deum. Kyse on siis uskomisesta väitteisiin. Toisaalta voi uskoa Jumalaan, credere in Deum latinaksi. Kyse on silloin luottamuksesta ja elävästä uskosta. Ensiksi mainittu on itsessään kuollutta uskoa. Lopulta uskoa voi myös peräti datiivissa. Uskoa Jumalasta, latinankielellä credere Deo. Uskoa mitä kerrotaan Jumalasta. Luottaa vuosisatojen todistukseen.

Tarkoitus ei ole antaa latinan oppituntia. Enemmänkin tähdentää kuinka tuttu sana "taipuu" moneen. Uskontaivutus yllä on Tuomas Akvinolaisen (k. 1274) tekemä.

Ortodoksille voi olla tutumpi Gregorios Teologin (k. 390) jaottelu uskon suhteen. Hän tähdensi eroa uskosta johonkin ja uskoa jotakin. Ensimmäinen koskee Jumalaa ja toinen melkein mitä tahansa.

Gregorios Teologi

"Jumalantuntemisen siveelliset ehdot", toteaa koruttomasti eräs vanhemman puoleinen uskonoppi. Usko on myös osa elämää. Tätä se yrittää kertoa ja tämä koskee myös uskon perustelua.

"Jumalantuntemista varten on välttämätöntä edistyä hyveissä, varsinkin rakkaudessa", tähdentääkin jo mainittu uskonoppi.

Ortodoksisen kirkon kokemus on, että jumalantunteminen vaatii kilvoitusta kohti "puhdasta sydäntä". Puhdas sydän on sydän täynnä rakkautta. Yleviä sanoja, ehkä monen mielestä, mutta myös kokemuksen vahvistamaa totista totta.

Toki voi kulkea tietä kohti paatumusta ja kovettaa sydämensä. Usko, toivo ja moni muu aitoon ihmisyyteen kuuluva kaikkoaa. Harva on näin paatunut ja töitä se tosiaan vaatii.

Pyrkimys ja edistyminen hyvässä sen sijaan avaa silmät ja sydämen. Järkikin saa uutta ajateltavaa.

©Agion Oros

Maailma ja elämä on täynnä heijastumia, osviittoja, vihjausta ja peräti "todistuksia" Jumalasta. On vaikeaa löytää sopiva sana näille merkeille. Ne tunnetaan usein mahtipontisella nimellä jumalatodistukset.

Usko kautta aikojen, eikä vain kristinuskossa on saanut vankan älyllisen perustan näistä vinkeistä. Niitä on punnittu ja myös koeteltu. Jopa kiivaasti riidelty. Niitä taitaa erään laskutavan mukaan olla yli kolmekymmentä.

Yksi hyvin yleinen alku uskon tielle on ihmettely, jo ihan vain olemassaolon hämmästely. Monesti tähtitaivaan alla, metsäpolulla tai vuorenrinteellä ihminen on haukkonut henkeään. On väitetty filosofian alkaneen jossain Kreikan niemimaalla juuri tästä ihmeellisestä olemisen hämmästelystä.

Jossittelu ei usein ole hyvästä. Jos sitä tai tätä, saattaa moni pohtia elämäänsä. Moni asia olisi voinut mennä toisin. Tähän on vaikuttanut lukuisat seikat ja valinnat. Näitä voi sitten jossitella loputtomiin.

Elämän perustavanlaatuinen jos on kuitenkin jopa paljon raaempi. Minun tai sinun elämä ei ole mitenkään välttämätön. Olisi hyvin voinut käydä niin, etten minä olisi ollut lainkaan olemassa, edes jossittelemassa.

Tämä vie jo olemassaolon kuilulle. Se on hyvin henkilökohtainen kokemus. Toki voi pudistella päältään kokemuksen ja jatkaa tallustelemista. Monelle kokemus on kuitenkin tavalla tai toisella muuttava.

©Pravoslavie.ru

Missä Jumala sitten on? On jopa heitä, jotka haluavat todistaa, ettei häntä edes ole. Eihän Jumalaa näy missään kulmilla.

Tässä kohdin on hyvä huomata, ettei Jumala löydykään ikään kuin esineenä muiden esineiden joukosta maailmassa. Ehkä vähän hassu vertaus on arkkitehti ja talo. Eihän itse arkkitehti näy piirtämässään talossa. Ei hän ole portaat tai vaikkapa seinä. C. S. Lewis (k. 1963) muistutti myös, että "taidemaalari ei itse ole maalaus".

Monet kirkkoisät jaksoivat pohtia sitä että, ortodoksisen kirkon Jumalan näkijäksi kutsuma, Mooses sai nähdä vain Jumalan selkäpuolelta, ei kasvoista kasvoihin (2. Moos. 33:18-23). Vain ja vain, voisi toki sanoa.

Nämä esimerkit ovat toki hieman nokkelia, eivätkä lopullisia todistuksia. Talot, taidemaalaukset ja selkäpuolet. Ne ovat enemmänkin kutsuja. Ne kutsuvat matkalle. On hyvä poiketa totutulta polulta, kuten jo mainittu Mooses. "Menenpä katsomaan..." (2. Moos. 3:3)


Blogikirjoitus perustuu Uskon puolustaminen meidän aikanamme -alustukseen (29.4.2015) Tikkurilassa ja Uskon perustelu -alustukseen (4.5.2015) Helsingissä.