15. toukokuuta 2015

Uskon perustelu

Anna meille vahvempi usko! Lisää uskoa pyysivät itse Kristuksen opetuslapset. Aina he eivät tienneet mitä uskoa. Ihmiselle tekee hyvää tutustua uskoonsa, monelta kantilta.

Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Kutsu on rakastaa Jumalaa joka solulla, myös aivosoluilla. Näin voisi sanoa, lainaten vapaasti Pentti Saarikosken (k. 1983) Evankeliumista Matteuksen mukaan -käännöstä.

Tietenkin usko ja sen perustelu ei ole vain aivosoluja. Sydämelläkin on tarpeensa. "Usko on etupäässä sydämen asia, vaikka alkaakin ajatuksissa", opasti Filaret Moskovalainen (k. 1867).

Uskoon kuuluu kyselyä. Kysehän on tiestä. Kristus lohdullisesti lupaa, ettei aikanaan enää ole kysymyksiä (Joh. 16:23). Nyt kysymyksiä riittää.

©Martinus Martti Markoff

On olemassa eräänlainen teologinen sanaleikki keskiajalta. Ehkäpä se antaa ajateltavaa tai ainakin hieman latinan kielioppia sivistykseksi.

Uskoa voi ikään kuin elatiivissa, uskoa jotain Jumalasta, credere Deum. Kyse on siis uskomisesta väitteisiin. Toisaalta voi uskoa Jumalaan, credere in Deum latinaksi. Kyse on silloin luottamuksesta ja elävästä uskosta. Ensiksi mainittu on itsessään kuollutta uskoa. Lopulta uskoa voi myös peräti datiivissa. Uskoa Jumalasta, latinankielellä credere Deo. Uskoa mitä kerrotaan Jumalasta. Luottaa vuosisatojen todistukseen.

Tarkoitus ei ole antaa latinan oppituntia. Enemmänkin tähdentää kuinka tuttu sana "taipuu" moneen. Uskontaivutus yllä on Tuomas Akvinolaisen (k. 1274) tekemä.

Ortodoksille voi olla tutumpi Gregorios Teologin (k. 390) jaottelu uskon suhteen. Hän tähdensi eroa uskosta johonkin ja uskoa jotakin. Ensimmäinen koskee Jumalaa ja toinen melkein mitä tahansa.

Gregorios Teologi

"Jumalantuntemisen siveelliset ehdot", toteaa koruttomasti eräs vanhemman puoleinen uskonoppi. Usko on myös osa elämää. Tätä se yrittää kertoa ja tämä koskee myös uskon perustelua.

"Jumalantuntemista varten on välttämätöntä edistyä hyveissä, varsinkin rakkaudessa", tähdentääkin jo mainittu uskonoppi.

Ortodoksisen kirkon kokemus on, että jumalantunteminen vaatii kilvoitusta kohti "puhdasta sydäntä". Puhdas sydän on sydän täynnä rakkautta. Yleviä sanoja, ehkä monen mielestä, mutta myös kokemuksen vahvistamaa totista totta.

Toki voi kulkea tietä kohti paatumusta ja kovettaa sydämensä. Usko, toivo ja moni muu aitoon ihmisyyteen kuuluva kaikkoaa. Harva on näin paatunut ja töitä se tosiaan vaatii.

Pyrkimys ja edistyminen hyvässä sen sijaan avaa silmät ja sydämen. Järkikin saa uutta ajateltavaa.

©Agion Oros

Maailma ja elämä on täynnä heijastumia, osviittoja, vihjausta ja peräti "todistuksia" Jumalasta. On vaikeaa löytää sopiva sana näille merkeille. Ne tunnetaan usein mahtipontisella nimellä jumalatodistukset.

Usko kautta aikojen, eikä vain kristinuskossa on saanut vankan älyllisen perustan näistä vinkeistä. Niitä on punnittu ja myös koeteltu. Jopa kiivaasti riidelty. Niitä taitaa erään laskutavan mukaan olla yli kolmekymmentä.

Yksi hyvin yleinen alku uskon tielle on ihmettely, jo ihan vain olemassaolon hämmästely. Monesti tähtitaivaan alla, metsäpolulla tai vuorenrinteellä ihminen on haukkonut henkeään. On väitetty filosofian alkaneen jossain Kreikan niemimaalla juuri tästä ihmeellisestä olemisen hämmästelystä.

Jossittelu ei usein ole hyvästä. Jos sitä tai tätä, saattaa moni pohtia elämäänsä. Moni asia olisi voinut mennä toisin. Tähän on vaikuttanut lukuisat seikat ja valinnat. Näitä voi sitten jossitella loputtomiin.

Elämän perustavanlaatuinen jos on kuitenkin jopa paljon raaempi. Minun tai sinun elämä ei ole mitenkään välttämätön. Olisi hyvin voinut käydä niin, etten minä olisi ollut lainkaan olemassa, edes jossittelemassa.

Tämä vie jo olemassaolon kuilulle. Se on hyvin henkilökohtainen kokemus. Toki voi pudistella päältään kokemuksen ja jatkaa tallustelemista. Monelle kokemus on kuitenkin tavalla tai toisella muuttava.

©Pravoslavie.ru

Missä Jumala sitten on? On jopa heitä, jotka haluavat todistaa, ettei häntä edes ole. Eihän Jumalaa näy missään kulmilla.

Tässä kohdin on hyvä huomata, ettei Jumala löydykään ikään kuin esineenä muiden esineiden joukosta maailmassa. Ehkä vähän hassu vertaus on arkkitehti ja talo. Eihän itse arkkitehti näy piirtämässään talossa. Ei hän ole portaat tai vaikkapa seinä. C. S. Lewis (k. 1963) muistutti myös, että "taidemaalari ei itse ole maalaus".

Monet kirkkoisät jaksoivat pohtia sitä että, ortodoksisen kirkon Jumalan näkijäksi kutsuma, Mooses sai nähdä vain Jumalan selkäpuolelta, ei kasvoista kasvoihin (2. Moos. 33:18-23). Vain ja vain, voisi toki sanoa.

Nämä esimerkit ovat toki hieman nokkelia, eivätkä lopullisia todistuksia. Talot, taidemaalaukset ja selkäpuolet. Ne ovat enemmänkin kutsuja. Ne kutsuvat matkalle. On hyvä poiketa totutulta polulta, kuten jo mainittu Mooses. "Menenpä katsomaan..." (2. Moos. 3:3)


Blogikirjoitus perustuu Uskon puolustaminen meidän aikanamme -alustukseen (29.4.2015) Tikkurilassa ja Uskon perustelu -alustukseen (4.5.2015) Helsingissä.


1. toukokuuta 2015

Jeesus

Yksi maailman kiistellyin henkilö on Jeesus. Vuosittain sadoittain kirjoja, puolesta ja vastaan. Aika hyvin pienen kylän puusepältä, joka kuulemma ei edes ole ollut olemassa.

Jeesus Nasaretilainen ei ole kuluttajaystävällinen. Hänestä on vaikea saada otetta. Tämä on aitouden merkki. Moni asia tulee haastetuksi.

Joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle. Tekee mieli huutaa. Moni huusikin ja jopa Jeesuksen omaiset pitivät häntä "poissa tolaltaan" olevana. Riivatuksi, häntä myös väitettiin. Tämä vain pieni otos hänen aikalaistensa mielipiteistä.

Nykyaikana tilanne on jo lähes villi. Harvassa ovat ne aatteet, mihin Jeesusta ei olisi valjastettu. Kaikenlaista esiintyy, sekä puolesta että vastaan. Jeesus on kuulemma saanut mainostaa jopa hampurilaisia.





The History Channel, 2010-luku
©Joe Alblas

Yllättävän suosittu on ajatus, että kristityt ovat keksineet kaiken. Joskus väitetään, että eräänlainen parituhatta vuotta vanha salaliitto pani kaiken alulle. Lukuisia ovat ne kirjat tai televisiosarjat, mitkä väittävät kertovansa sen oikean "tositarinan".

Monesti ortodoksinen kirkko saa olla pahis. Satuilulla ja kaikenlaisella teologisfilosofisella höystöllä on peitetty se mukava heppu, pikkukylän puuseppä. Hän oli vain lempeästi kehottanut olla sympaattinen ja hengaillut syrjittyjen kanssa.

Moni saattaa kokea koko sekamelskan lannistavaksi. Hyvä olisi kaataa hieman epäjumalankuvia. Niin inhimillistä se kaikki on. Jeesus valjastetaan kaikenlaiseksi.

Ehkä jokunen yllättyy, kun huomaa kuinka perusteltu ja samalla innoittava perinteinen näkemys on. Se myös kestää kovankin tarkastelun, eikä se ole liikkeellä vallanhalusta tai rahanteko mielessä.

Hahmotelma, nykyaika
©Vladimir Lysak

Pari perusasiaa on hyvä pitää mielessä. Ilman niitä mennään aika nopeasti metsään.

Jeesuksesta tiedetään hyvin paljon. Jos hänen olemassaoloaan aikoo epäillä, täytyy historiankirjat tyhjentää aika monesta henkilöstä. On tärkeä huomata, ettei tässä vielä oteta kantaa kuka hän oli tai on, vaan että hän edes oli.

Historioitsija Tacitus (k.117) mainitsee Jeesuksen, Kristuksen. Rooman palosta syytettiin kristittyjä. Heidät tuomittiin siitä ja heitä syytettiin "ihmiskunnan vihollisiksi". "Nimitys [kristitty] on saanut alkunsa Kristuksesta, joka oli Tiberiuksen hallituskaudella teloitettu prokuraattori Pontius Pilatuksen toimesta", selostaa Tacitus.

Tärkeimmät ja myös luotettavimmat lähteet hänen elämästään ovat neljä evankeliumia. Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen nimiin merkityt evankeliumit.

Vuoden 70 paikkeilla Markuksen evankeliumi kirjoitettiin. Matteuksen evankeliumi taitaa olla koottu kymmenisen vuotta myöhemmin. Molemmat ammensivat yhteisestä lähteestä - usein Q-lähteeksi nimetystä, saksan lähde-sanasta quelle. Luukaksen evankeliumi oli vuoden 85 aikoina valmiina. Aivan oma lukunsa on Johanneksen evankeliumi noin vuodelta 100.

Vuosiluvut ovat eläneet ja tulevat varmaan vieläkin muuttumaan. Eivät kuitenkaan ratkaisevasti, eikä se ole hädän aihe. Oli jopa aika, jolloin koko Uutta testamenttia ei ollut edes olemassa.

Mosaiikki-ikoni, nykyaika

Uuden testamentin varhaisin kirjoitus on kirje. Paavalin kirje Tessalonikiin ja se tunnetaan nimellä Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille. Päiväys sille on vuosi 50 tai 51, toki on jopa esitetty 40-luvun alkua.

Ei ole sattuma, että kristittyjen ensimmäinen kirjoitus on juuri kirje. He elivät alussa jännittyneessä ilmapiirissä. Odotus oli kovaa. Itse Jeesus ei kirjoittanut mitään ja häntä odotettiin jo takaisin. Ei silloin kirjallisia muistoja niinkään kaivata.

Ortodoksinen kirkko korostaa juuri kirkkoa, uskonyhteisöä. Uskon taustana on juuri yhteisö. Kirjeitä lähetetään joltakulta jollekulle. Jo tämä on hyvä muistutus kirkon ja pyhien kirjoitusten suhteesta. Yhdessä yhteisön kanssa pyhiä kirjoituksia luetaan - ja suoraan sanoen ymmärretään.

Tarkoitus ei ole tällä ratkaista kysymystä Raamatun ja perinteen - tradition - suhteesta. Yksin Raamatun näkökulma on monesti aiheellinen. Hauskasti ja myös osuvasti eräs munkki kirjoitti.
Oi sinä outo ortodoksinen kirkko! Köyhä ja heikko, yhtä aikaa perinteinen ja silti vapaa, vanha ja silti elävä, rituaalinen ja silti persoonallisen mystinen. Kirkko jossa evankeliumin kallisarvoinen aarre on tarkasti varjeltu, joskus pölykerroksen alla...
Kristus-ikoni, nykyaika
©Synaxis SVOTS

Historiallinen Jeesus on käsite, millä viitataan Jeesukseen kaikkien kerrostumien ja ryppyjen takana. Kyse on jonkinlaisesta puhtaasta Jeesuksesta, ilman sukupolvien kerrostumaa. Mielenkiinnolla voi ottaa vastaan löydökset.

Jeesus kuitenkin myös vastustelee, laittaa kapuloita rattaisiin. Ei häntä ihan helpolla kiinni saa. Voi vaikkapa ottaa jo mainitun väitetyn Q-lähteen ja mennä pohjakerrostumiin.

Jeesus vaati seuraajiltaan perheen asettamista toiseksi, hän yksin tuntee Isä Jumalan ja on ainoa poika. Jeesuksen opetusta tulee noudattaa, voidakseen elää, ja hän palaa tuomitsemaan kaikki. Ei tämä Q-tie riisu Jeesusta helpoksi kohteeksi.

Neljä evankeliumia ja silti yksi iloinen ja hyvä sanoma. Ortodoksinen kirkko ei ole hätääntynyt neljän eri evankeliumin erilaisuudesta. Se ei ole yrittänyt tehdä niistä yhtä, ikään kuin toimittaa sujuvammaksi, tasoittaen rypyt. Myöskään sukupolvien kerrostumia ei koeta ongelmaksi.

©Неофит

Kristus ei ole haaveilua. Jeesus tunnistettiin ja tunnustettiin. Hänessä oli sitä jotain, eikä vain jotain, vaan Jotain. Häntä seuraten oltiin valmiita kuolemaan. Jo mainittu Tacitus kertoo 60-luvun Rooman tuhoista.
Ensin pidätettiin ne [kristityt], jotka tunnustivat, ja heidän ilmiantonsa perusteella tuomittiin sitten suunnaton joukko muitakin, ei niinkään syytettyinä tulipalosta kuin vihasta ihmiskuntaa vastaan. Ja kuolevien kustannuksella pilailtiin, niin että he eläinten vuotiin puettuina menehtyivät koirien raateluun tai ristiinnaulittuina ja päivän päätyttyä tuleen sytytettyinä paloivat yövaloina.
Uskontunnustukset ja kaikki muu kumpuaa juuri Jeesuksesta. Ei se kaikki ole päälleliimattua. Oppi Pyhästä Kolminaisuudesta voi tuntua olevan valovuosien päässä Jeesuksesta. Hän kuitenkin puhutteli Jumalaa isänä ja kertoi tulevasta hengestä.

Basileios Suuri (300-luku) on ihailtavan tyylikäs. Jeesusta kutsuttiin Kristukseksi, Messiaaksi. Tämä siis tarkoittaa voideltua. Basileios näkee jo tässä Kolminaisuuden salaisuuden. On Voideltu, Voide ja Voitelija.