15. syyskuuta 2015

Raamattu

Raamattu, tuttu ja monesti kuitenkin niin vieras. Pari perusasiaa olisi hyvä muistaa ja pitää mielessä.

Raamattu muistuttaa muita kirjoja. Kannet ja sivuja tekstillä, ohuempi paperi voi toki olla vierasta. Raamattu ei kuitenkaan ole kuten muut kirjat, itse asiassa se ei edes olekaan vain yksi kirja.

Sana Raamattu juontaa kreikankielen ta grammata sanasta - kirjoitukset. Huomionarvoista on, että on kyse monikosta - kirjoitukset. Monikko ilmenee usein muissa kielissä helpommin, esimerkiksi englanninkielen Holy Scriptures.

Painotekniikan keksiminen ja julkaisemisen kehittyminen sai aikaan nykyään tutun näköisen Raamatun. Käytännöllistä, mutta samalla helposti moninaisuus unohtuu. Kyse on pienestä "kirjastosta".

©Shutterstock

Raamatu koostuu kahdesta osasta, Vanhasta testamentista sekä Uudesta testamentista. Vanha testamentti on perintöä juutalaisuudesta. Monet varhaiset viittaukset "pyhiin kirjoituksiin" viittaavat juuri Vanhaan testamenttiin.

Vanhan testamentin asema oli monasti haastettuna. Monet harhaopit kiistivät sen aseman. Vanhat kirjoitukset eivät aina olleet helppo pala. Kristus oli kuitenkin "avain". Vanha testamentti ikään kuin "ymmärrettiin taaksepäin" Kristuksen valossa.

Vähitellen muodostui Uutena testamenttina tunnettu kokonaisuus. Erityisesti apostoli Paavalin kirjeet olivat varhain osaa kokoelmaa. Varhaisin kirjoitus Uudessa testamentissa onkin tämän apostolin käsialaa.

Monesti kerrotaan kristinuskon olevan kirjauskonto. Tämä ei ihan pidä paikkansa. Aika pitkään usko oli ilman ikiomia kirjoituksia.

Vanha testamentti omaksuttiin jo varhain omaksi. "Ne ovat osa pyhiä kirjoituksianne, tai pikemminkin meidän kirjoituksiamme...", tokaisu 100-luvulta juutalaiselle kertoo kuinka Vanha testamentti jo nähtiin kristittyjen omina kirjoituksina.

Uuden testamentin ydinainesta ovat evankeliumit. Niitä on neljä kappaletta - Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit. Omanlaisia kaikki omalla tavallaan.

Evankeliumien määrä on rikkaus, muttei sekamelskaksi asti. Ortodoksisen kirkon perinne puhuu toisinaan evankeliumeista ikoneina. Ne ovat musteella maalattuja kuvia Kristuksesta.

Itse asiassa ortodoksisen raamattukäsityksen aapinen ilmenee kauniisti katsomalla pyhäkön alttaripöytää. Kunniapaikalla keskellä pöytää makaa kirja. Kyse ei ole koko Raamatusta, vaan juuri evankeliumikirjasta - sisältäen Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit.

Alttari
©Wikipedia

Evankeliumit kertovat Kristuksesta. Ne todistavat Kristuksen elämästä, opetuksesta ja myös kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

Kristus on siis Raamatun sydän. Tämä ilmenee jo mainitusta evankeliumikirjan sijainnista pyhäkössä. Evankeliumit ovat myös ainoat Raamatun kirjat, joiden lukemisen aikana jumalanpalveluksisa palaa erityinen kynttilä ja juhlistaa lukemista.

Kristuksen opetus on myös vaakana, kun pohditaan - tai voisi sanoa punnitaan - Raamatun eri kohtia. Tämä koskee erityisesti Vanhaa testamenttia. Tämä ei kuitenkaan ole jonkinlaista juupas eipäs, eipäs juupas kiistelyä.

Ortodoksinen kirkko lähestyy Raamattua hyvin kypsällä ja raittiilla tavalla. Se ei oikeastaan hätäänny moninaisista lukutavoista. Se toki muistaa, että Kristus pitää koossa paketin, eikä anna mielipiteitten paljouden tukahduttaa raitista lukemista. Punainen lanka pysyy siis näpeissä.

Monelle Raamattu on ikään kuin vahaa, joka muovataan mieleisekseen. Äärimmäisyyksiä on monenlaisia. Yksi käyttää kohtia sieltä täältä lyömaseena, toiselle voi olla vaikeaa ymmärtää ettei Raamattu kannusta vapauteen synnissä, vaan synnistä.

Ware
©dan ava photography

Ortodoksinen kirkko korostaa, että Raamattua luetaan henkilökohtaisella otteella, mutta yhdessä kirkon kanssa, tähdentää ortodoksipiispa Kallistos Ware (s. 1934)

Liian usein ihminen lähestyy Raamattua liian irrallaan, jopa ylpeän itseriitoisella otteella. Monesti ollaan sokeita omille oletuksille, haluille ja sokeille kohdille.  Ei minun tulkintani ole jotenkin ratkaiseva.

Ortodoksisessa kirkossa perinteen ääni ja kokemus pääsee esille. Tämä näkyy muun muassa jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Lukukappaleet Raamatusta määräytyvät vuosituhansien saatossa vakintuneen tavan mukaan.

Lukukappaleet ovat tasapainoisesti sieltä täältä ja heijastavat kirkkovuoden kiertoa. Uusi testamentti ja Vanha testamentti ovat oikeassa suhteessa. Valikoima ei siis noudata vaikkapa yksittäisen saarnamiehen suosikkeja.

"Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." (1. Kor. 13:13) Tämä opetus mielellään poimitaan Paavalin yhdestä kirjeestä. Samaisessa kirjeessa on kuitenkin muutakin. Esimerkiksi kehotus naisten pään peittämisestä (1. Kor. 11:1-15) tai aika lailla napakat huomiot siveettömyydestä, miesten kanssa makaavista miehistä, ahneista, juomareista, pilkkaajista ja riistäjistä (1. Kor. 6:9-10).

Raamattu elää ortodoksisessa kirkkossa. Se myös saa siellä raittiin tulkinnan. Liian useinhan joku vaihtaa suolan sokeriin tai unohtaa hapatteen.

Yksi vertaus olisi vaikkapa keittokirja. Resepteihin voi tutustua helposti. Mahdollisesti katsoa kuvia ja lueskella ohjeita. Keittokirja kuitenkin on omiaan juuri osana ruuanlaittoa. Ehkä apuna aterian valmistamisessa rakkaille. Irrallaan tästä keittokirja on jotenkin vähän eksyksissä. Voisi ehkä jopa sanoa keittokirjan elävän vasta osana ruuanlaittoa.

Risti ja evankeliumi
©Pravmir.ru

Raamattua tulee lukea. Erityisesti tämä koskee evankeliumeja ja Uuden testamentin kirjeitä. Psalmien kirja Vanhassa testamentissa on myös suositeltava. Kirkkovuoden seuraaminen hyvä apu lukemisessa.

Koko Raamattua tulisi tietenkin yrittää tuntea. Raamattuun voi tutustua vähitellen osana ortodoksisen kirkon elämää. Kannesta kanteen lukeminen ei ole ihan ongelmaton. Raamatun lukeminen on elämän mittainen harrastus, ei läpilukemista kerran tai useammin.

Apuvälineitä on runsaasti, sanakirjoista jättimäisiin selitysteoksiin. Raamattua voi myös lukea yhdessä, vaikkapa pienryhmässä.

Lukemansa tulee ennen kaikkea sovittaa itseensä. Raamattu ei ainakaan ole lyömäase. Lukijan tulisi yrittää nähdä itsensä osana "kertomusta". Ehkä tämä alkaa Jumalan kysymyksestä.
- Missä sinä olet?


Blogikirjoitus perustuu muun muassa metropoliitta Kallistos Waren (s. 1934) How to Read the Bible -kirjoitukseen. Kirjoitukseen voi tutustua täällä. Raamatun yleisesitykseen voi tutusta tästä kirjasta.


1. syyskuuta 2015

Papilta kysyttyä 32

Pääsevätkö eläimet taivaaseen? Jehovan todistajat?

Pääsevätkö eläimet taivaaseen?

Moni kantaa huolta eläimistä. Syystäkin huolenaihe.

Ortodoksinen kirkko tietenkin kantaa huolta eläimistä ja muusta elämästä. Se on kuitenkin ihmiskeskeinen ajattelussaan. Ihmiselämä ennen kaikkea.

Moni kauhistelee tätä keskittymistä ihmiseen. Ehkä joku näkee siinä syyn nykytilaan ja pahimmillaan jopa rasisminkaltaista spesisismia - laji-rasismia, voisi ehkä sanoa. Toki tässä on aiheelliset huomionsa, mutta vain tiettyyn pisteeseen. Paatuneinkin nykyeetikko ei syö vauvoja, mutta vaikkapa naudanlihaa, jopa karitsaa.

Nykyaikana vallalla on aika ristiriitainen suhde eläimiin. Toisaalta monen eläimen, erityisesti lemmikin, terveydenhuolto on paremmalla tolalla kuin lukuisten miljoonien ihmisten. Samanaikaisesti miljoonat eläimet ovat yksikköjä teollisessa ruokatuotannossa. Kuitenkin myös luonnonsuojelu ja muu siihen liittyvä on lähes arkea ja koetaan tärkeäksi.

Uhri
©Wikipedia

Ortodoksinen kirkko liittää kysymyksen ihmisarvosta kysymykseen Jumalasta. Ilman toista ei ole toista. Ihminen on luomakunnan kruunu. Tämä ei tietenkään tarkoita muun elämän vähättelyä.

Kaikki on Jumalan luomaa ja arvokasta. Eläimet ovat teologian silmissä ihmisen palvelijoita. Kuulostaa ehkä hieman epämuodikkaalta, mutta paljon paremmalta kuin tunnetun valistusajan filosofin luonnehdinta eläimistä koneina.

Tieto on valtaa, sanottiin vuosisatoja sitten. Kyse oli siitä, että kun ihminen nyt hallitsee luontoa, ei edes taivas rajana. Ainakin hän luulee niin. Seuraukset ovat jo pikkuhiljaa olleet aika selvillä. Maapallon tilan kerrotaan olevan hälyttävä.

Välinpitämättömyys eläimistä on varmaankin hyvä alusta välinpitämättömyydelle ihmisiä kohtaan. Vanha viisaus on, että hyveet ovat ikään kuin ketju, ne "linkittyvät" toisiinsa. Paheetkin ovat kytköksissä toisiinsa.

Eläinten ja luonnon kaltoin kohtelu ei varmaan kannusta ihmisten hyvään kohteluun (vaikkakin monien lintujen munat ovat rauhoitettuja, muttei vaikkapa ihmiselämä kohdussa).

©HD Wallpapers

Pääsevätkö eläimet taivaaseen? Taitaa aika monen ihmisenkin taivaspaikka olla auki, leikkisästi vastattuna. Itse kysymys on ehkä nykyajalle tyypillinen, vähän erikoinen.

Suoraa vastausta ei varmaankaan ole. Raamatullinen näkymä tulevasta Jumalan valtakunnasta on kyllä hyvin kattava - voisi sanoa kosminen - mittakaavaltaan. Huokaileva luomakunta pääsee autuuteen.
Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä. Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa.

Jehovan todistajat?

Jehovan todistajat ovat näkyvästi esillä siellä missä ihmiset liikkuvat, joskus jopa kirkkojen edessä käännyttämässä.

Ortodoksinen kirkko näkee Jehovan todistajat eksyttävänä lahkona.

Kohdatessan Jehovan todistajan tulee olla kohtelias, eikä väitellä. Jälkimmäinen todennäköisesti vain saa aikaiseksi vielä "kovemman" Jehovan todistajan. Heille saatetaan opettaa, että muut ihmiset (ja erityisesti papit) ovat itse Saatanan vallassa sekä vihaavat heitä. Asiallisesti ja kunnioittaen tulee siis kohdata heidät.

Jehovan todistajat eivät usko Pyhään Kolminaisuuteen. Kristus ei ole heille ihmiseksi tullut Jumala, vaan luotu. Paljon muutakin ei-kristillistä he opettavat. He eivät siis ole kristittyjä.

Jehovan todistajien lehtiä
©Lehtikuva

Jo varhain Isä, Poika ja Pyhä Henki, kuten myös Kristuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus olivat uskontunnustusten vakioita. Jopa ulkopuoliset huomasivat tämän, kristityillä oli "tapana kokoontua määrättynä päivänä ennen auringonnousua ja keskenään vuorotellen laulaa Kristukselle niin kuin jumalalle", kuten vanhin ulkopuolien selostus kertoo. Ehkä vanhin rukous Kristukselle lausuu: "Herramme, tule!" (1. Kor 16:22)

Kesti vuosisatoja ennen kuin usko Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen ja siihen liittyvä opetus rukouksen ja riitelyn kautta juhlallisesti tunnustettiin uskontunnustuksissa, jonka teologinen sana on kolminaisuusoppi. Myös usko ja opetus Kristuksesta sai aikanaan uskontunnustuksissa muotonsa.

Raamattu ei tunne sanaa Kolminaisuus, kertovat Jehovan todistajat. Tottahan tämä on, tuttu juttu. Toki ei Raamatussa myöskään ole mainittu Jehovan todistajia (tähän ei riitä Jes. 43:10) tai vaikkapa polkupyörää. Itse sana Jehova on virheellinen tulkinta heprean kielestä, sillä Jahve on oikea ilmaus.

Russell

Jehovan todistajat perusti Charles Taze Russell (k. 1916). Hänellä taustaa sekä kristinuskossa että itämaisissa uskonnoissa. Kalvinismia, vapaakirkollisuutta ja adventismia. Myös tutustumista hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen.

Russellin vaimo jätti hänet aikanaan "henkisen julmuuden" vuoksi. Yksi hänen tunnetuista opetuksistaan oli maailmanlopun tuleminen vuonna 1914, lopuksi on myös ennustettu ainakin vuosia 1915, 1918, 1925 ja 1975.

Russellin muussa opetuksessa on runsaasti kristinuskolle vierasta. Itse Jehovan todistajat nimi on peräisin vuodelta 1931 ja Joseph Franklin Rutherfordin (k. 1942) esittämä.

Jehovan todistajien jäsenten tarkkailusta ja ruodussa pitämisestä on runsaasti tietoa. Tiukka valvonta on myös yksi ikävämmistä asioista tässä yhteisössä, omanlaistaan väkivaltaa. Tarkkailua, eristämistä, uhkailua, kuulustelua ja painostusta.


Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.