15. lokakuuta 2015

Eksorkismit

"Karkota hänestä jokainen paha ja saastainen henki, joka on kätkeytynyt ja pesiytynyt hänen sydämeensä... Luovutko kiusaajasta ja kaikista hänen toimistaan ja sanansaattajistaan, kaikesta hänen palvelemisestaan ja korskeudestaan?"

Pahojen henkien pois ajaminen - eksorkismi - särähtää monen korvaan. Moni suhtautuu tähän epävarman leppoisasti, jopa virnistäen. Häkellyttää. Hullujako olette, ajattelee ehkä jopa joku.

Väitetään erään professorin todenneen, että demonit, ihmeet ja kaikki muut asiat eivät ole enää todellisuutta maailmassa jossa käytetään sähköä. Moni ymmärtää ajatuksen, mutta katsellessaan piikkilanka-sähköaitoja mieli hieman muuttuu.

Suuri ruotsalainen lehti ilmoitti vuonna 1908 ettei paholaista ole olemassa. Suurin osa 1900-lukua olikin vasta edessäpäin. Tämä sai jonkun kirjoittamaan lehteen kiitossähkeen.
Kiitos, toiminkin parhaiten tuntemattomana.
Sähköaitaan kuollut, Matthausen vuonna 1942
©Yad Vashem

Ortodoksisessa kirkossa on olemassa eksorkismi. Se tapahtuu kastetta edeltävässä toimituksessa. Se on käytössä yhä tänä päivänä.

Aihe on vaikea monelle. Se on jotenkin niin kaukana kaikesta totutusta. Syystäkin aiheesta on hyvä saada hieman opetusta.

On hyvä muistaa eksorkismin olevan osa vakiintunutta toimitusta. Tällä on siis ikiaikaiset ja raittiit kirkolliset puitteet, eikä se ole vain jokin hengellisen elämän "villin lännen" irrallinen tapahtuma.

Ortodoksipappi Alexander Schmemann (k. 1983) Vedestä ja hengestä -kirjassaan (suomeksi 2015, alunperin 1974) käsittelee aihetta ansiokkaasti. Ei toki tyhjentävästi, mutta kuitenkin riittävästi. 
Moderni ihminen, ortodoksikin, on tavallisesti hyvin hämmästynyt kuullessaan, että kastetoimitus alkaa paholaiselle osoitetuilla sanoilla. Paholaisella ei todellakaan ole mitään sijaa hänen uskonnollisessa katsomuksessaan; sehän kuuluu keskiaikaisen taikauskon sotavarustukseen ja karkean primitiiviseen ajattelutapaan... 
©Pravmir.ru
Kirkko ei ole koskaan muotoillut paholaisesta mitään selvää ja lyhyttä systemaattista oppia. Ensiarvoisen tärkeää on, että meillä on kirkossa aina ollut kokemus demonisista asioista. Yksinkertaisesti sanoen kirkko on aina tuntenut paholaisen...
Syy tähän opilliseen malttiin on aiheessa. Pahuus, paha ja paholainen ovat pohjimmiltaan juuri järjettömiä ja mielettömiä. Se ei yksinkertaisesti taivu systemaattiseksi opinkappaleiksi. Toki rukouksessa ja kilvoituksessa kokeneet ihmiset ovat omalla sarallaan paljonkin aiheesta kertoneet.
On vaikeaa, jos ei suorastaan mahdotonta, määritellä järjetön järjelliseksi, irrationaalinen rationaaliseksi. Ja demonisuus tai yleisemmin ottaen paha jos mikä on irrationaalisen todellisuutta...
Entäs Jumala saattaa joku huomauttaa. Onhan hänestä oppia vaikka millä mitalla saatetaan piikitellä ehkäpä hieman näsäviisaasti. Aiheellinen huomio, mutta tarkkaan ottaen ortodoksinen kirkko pitää toki puhetta Jumalasta järjen ylittävänä, muttei järjettömänä.

"Täytä hänet uskolla Sinuun, sekä toivolla ja rakkaudella..."
©photoalex.ru

Paha ei ole ortodoksisen kirkon mukaan vain hyvän puutetta. Pahuus ei myöskään pohjimmiltaan ole tiedon tai vaikkapa koulutuksen puutetta.
Raamatun käsitys ja kirkon kokemus pahasta ei suinkaan ole tällainen. Raamatun ja kirkon kokemuksen mukaan paha ei ole missään tapauksessa pelkkää poissaoloa. Se on päinvastoin läsnäoloa, se on jotakin pimeän, irrationaalisen mutta hyvin todellisen läsnäoloa, vaikka tuon läsnäolon alkuperä ei ehkä olekaan meille selvä emmekä sitä välittömästi ymmärrä. Niinpä viha ei ole yksinkertaisesti vain rakkauden poissaoloa; se on jonkin pimeän voiman läsnäoloa, joka voi olla todella hyvin aktiivinen, älykäs ja jopa luova. Eikä viha taatusti ole seurausta tietämättömyydestä. Me voimme tietää ja silti vihata...
Pohdinnat pahuudesta ja sen hengellisistä ulottuvuuksista saattavat saada ymmärrystä osakseen. Moni kuitenkin kokee puheen paholaisesta ja demoneista hyvin vieraaksi. Vaikeaksikin jopa. On syytä kuitenkin muistaa, ettei jokin voi rakastaa tai vihata, vaan ainoastaan joku.
Rakkautta ei voi olla siellä, missä ei ole rakastajaa, siis persoonaa, joka rakastaa, ei myöskään voi olla vihaa ilman vihaajaa, siis persoonaa, joka vihaa. Ja jos hyvyyden perimmäinen mysteeri on persoonassa, myös pahan perimmäisen mysteerin pitää olla persoonallinen. Pahan pimeän ja irrationaalisen läsnäolon takana täytyy olla persoona tai persoonia. 
"Voidellaan Jumalan palvelija riemun öljyllä..."
©Pravmir.ru

Ortodoksinen kirkko ei niinkään selitä pahaa, vaan kohtaa sen. Tämän esimerkin on itse Jumala antanut.
Näin toimi Jumala pahan suhteen. Hän ei selittänyt sitä. Hän lähetti ainosyntyisen Poikansa kaikkien pahan voimien ristiinaulittavaksi ja siten tuhoamaan ne rakkaudellaan, uskollaan ja kuuliaisuudellaan.
Ihminen lähtee seuraamaan Kristusta ja liittyy häneen. Tämä tapahtuu kasteen myötä. Nykyään moni kastetaan jo lapsena. Toki myös moni ottaa vastaan kasteen vasta aikuisena. Riippumatta iästä kyse on kannanotosta, suunnanotosta ja valinnasta.

Tämä koskee myös pientä lasta. Kummi on juuri se joka vastaa lapsen puolesta. Hän "lainaa suutaan ja jalkojaan" vauvalle, jotta tämä voisi tulla kasteelle ja tunnustaa uskon, lainatakseni yhtä kirkkoisää. Eikö lapsen pitäisi itse päättää? -keskustelu on oma juttunsa.

Paholainen ja paha kohdataan juuri tällä lähdön hetkellä. Tällä polulla esteenä on tämä pimeä ja voimakas hahmo.
Se on siirrettävä sivuun, se on ajettava pois, jos haluamme edetä. Sillä hetkellä kun palveluksen toimittajan käsi on koskettanut Jumalan lapsen päätä ja painanut siihen Kristuksen merkin, paholainen on paikalla turvatakseen oikeutensa siihen, minkä se on varastanut Jumalalta ja mitä se väittää omakseen. Me emme ehkä näe häntä, mutta kirkko tietää hänen olevan paikalla. Me emme ehkä koe muuta kuin mukavan perhejuhlan tunnelman, mutta kirkko tietää, että taistelu elämästä ja kuolemasta on alkamassa... Jumala on tietenkin jo saanut lopullisen voiton, mutta paholainen ei vielä antautunut... Hän ei voi tehdä mitään Kristusta vastaan, mutta paljon meitä varten.
Kastetaan Jumalan palvelija...
©Pravmir.ru
Karkota hänestä jokainen paha ja saastainen henki, joka on kätkeytynyt ja pesiytynyt hänen sydämeensä, eksytyksen henki, pahuuden henki, epäjumalanpalveluksen ja kaiken ahneuden henki, valheen ja kaiken epäpuhtauden henki, joka kiusaajan opetuksen mukaan vaikuttaa. Ja tee hänet Kristuksesi pyhän lauman oikeaksi lampaaksi, Kirkkosi kalliiksi jäseneksi... (Rukoukset pyhän kasteen edellä)


Schmemannin kirjaan voi tutustua täällä. Kirjan voi tilata täältä. Sana papilta -blogissa on joitakin blogikirjoituksia Schmemanniin liittyen - Uskosta ja epäuskosta, Schmemannin päiväkirjat ja Maailman elämän edestä.


1. lokakuuta 2015

Rakkaudesta köyhiin

Ihmiset helposti unohtavat kanssaihmisensä. Lähimmäinen ohitetaan monesti kaukaa. Vierasta pelätään, vastuuta sysätään muille. Ehkä ei edes lainkaan välitetä.

Puhe Rakkaudesta köyhiin on yksi ortodoksisen kirkon kauneimmista opetuspuheista. Sen piti yksi ortodoksisen kirkon tärkeimmistä opettajista Gregorios Teologi (300-luku).

Gregorioksen kirjoitukset olivat parhaimmillaan Raamatun jälkeen lainatuin lähde ortodoksisessa teologiassa. Osa Gregorioksen puheista ovat jopa päätyneet jumalanpalvelusteksteiksi.

Hän kuuluu pieneen joukkoon, joka on saanut lisänimen teologi. Gregoriosta voidaan hyvällä syyllä pitää "syvästi arvovaltaisena". Hän on yksi kolmesta "koko maailman opettajista" ortodoksisessa kirkossa.

Gregorios

300-luvun Kappadokian Kesareassa oli vaikeat ajat. Köyhyyttä ja myös lepraa esiintyi laajalti. Tuolloin ei ollut - eikä monessa paikassa nykyäänkään ole - yleistä terveydenhuoltoa.

Basileios Suuri (300-luku) yritti jotenkin järjestää hoitoa ja hoivaa hädänalaisille. Tämä hanke kaipasi rahoitusta. Gregorios käytti omaa lahjaansa tämän hankkeen ajamiseksi. Hän osasi puhua kauniisti.

Heti alkuun on todettava, ettei ole sattumaa, että juuri kristityt ottivat asiakseen - sydämenasiaksi - huolenpidon hädänalaisista. Olihan jo apostoli Paavali kertonut Jumalasta, joka otti orjan muodon.

Tämä oli hätkähdyttävä sanoma. Monesti kun oltiin vaikkapa totuttu kuulemaan riitelevistä, herkkähipiäisistä ja rellestävistä jumalhahmoista.

Lepraa sairastava, köyhä tai nälkäinen sai huomiota toisinaan, enemmänkin yhteiskuntarauhan vuoksi. Ajateltiin jopa, että osa elämässä oli kohtaloa, eikä tämän kuvioita saanut sotkea.

Kristinusko julisti sen sijaan sanomaa juuri ihmisiärakastavasta Jumalasta, kaikkien Luojasta. Se miten vankia tai nälkäistä kohteli ratkaisi paikan tuonpuoleisessa. Hädänalaisten kaltoinkohtelu johti kadotukseen, edes hurskaudesta ei ollut tällöin avuksi.

©Flickr

Maailmanmeno polkee maahan heikon. Kristinusko kertoi kuinka koko maailma oli kaikenlaisten voimien vallassa. Jopa eräs "tämän maailman ruhtinas" häärää täällä.

Gregorioksen yksi perussanoma oli se, ettei nykyinen maailmantila ole Jumalan tarkoittamaa. Orjuus, riistäminen ja ihmisten kaltoin kohtelu on osa langennutta maailmaa.
Jumalan korkein ja ensimmäinen laki antaa sateen sekä vanhurskaille että syntisille, aurinko nousee kaikille... Hän levittää perusedellytykset elämälle, kaikille vailla vastahakoisuutta. Tämä ei ole vallan, lain tai vaikkapa maantieteen määräämää. Elämän lahjat ovat kaikkien rikkautta ja yhteistä omaisuutta... 
Ihmiset kuitenkin piilottavat kultansa ja hopeansa, sekä tarpeettomat vaatteensa maahan. Myös kiiltävät jalokivet ja muut rikkaudet kätketään maahan. Nämä ovat kaikki väkivallan, riidan ja alkukantaisen sorron tuloksia... Ihmiset eivät edes halua käyttää ylijäämäänsä auttaakseen toisia hädässä. Mitä myötätunnon puutetta! Mitä typeryyttä!
Alun perin ei ollut näin, sanoo Herra. Hän joka loi ihmisen alussa teki hänestä vapaan ja kykenevän päättämään omasta käytöksestään. Ihmisperhe kuitenkin rikottiin kavalan käärmeen toimesta. Tämä tekee kovemmista vielä kovempia ja hyökkääviä heikkoja kohtaan. Ihmisperhe on pirstaloitunut moneen nimeen ja jalo alkumme on ahneudella tuhottu. Jopa laki on nyt ahneuden kanssarikollisena, eräänlaisena vallan palveluksessa. Pyydän kuitenkin teitä ajattelemaan ihmisyyden alkuperäistä tasa-arvoa, eikä sen myöhempää hajaannusta. Älä ajattele valloittajan lakia, vaan Luojan lakia!
Veljet ja sisaret, Gregorios monesti syystäkin varainhankintapuheessaan toisti. Sanat yllä kertovat selkeästi syyn. Veli ja sisar, ovat uskon syvällisiä sanoja. Tätä ne ovat nykyäänkin.
Jumala ei häpeä tulla kutsutuksi meidän Isäksemme, vaikkakin hän on Jumalamme ja Herramme. Kiellämmekö kuitenkin oman ihmisyytemme perheen?
©Lars Ahlbäck

Sairaus tai köyhyys ehkä on kärsivän omaa syytä. Tätäkin on yritetty esittää. On jopa väitetty, että kaikki tämä on jo mainitun kohtalon määräämää. Eipä sille voi mitään.

Gregoriokselle tämä on kauhistus ja vielä pahempi on nähdä siinä Jumalan tahto. Hän kertoo Jumalaa pilkkaavista opetuksista. On ihmisiä, jotka väittävät kurjuuden olevan Jumalan työtä ja oman menestyksensä Jumalan siunausta. Eikä tälle siten kuulu edes tehdä mitään. Kyse on jumalallisesta valinnasta ja se on Jumalan tahto. "Nämä ihmiset puhuvat rakkaudesta Jumalaan vain ja ainoastaan, kun heidän pennosensa ovat varjelun tarpeessa", Gregorios tokaisee.

Gregorios hieman pohtii  kärsimyksen ongelmaa. Viaton kärsii, mutta syy on hämärän peitossa.  Ehkä jopa jotkin kärsimykset ovat Jumalasta. Kukaan ei ole vapaa lankeemuksesta, vaikka vaikuttaisi kuinka kunnolliselta. Vastaus ylittää ihmisen käsityskyvyn. Kuka voisi laskea meren hiekkajyvät, sadepisarat ja ikuisuuden päivät, sanoo Gregorios.

Gregorios tähdentää kuitenkin, ettei vastaus löydy 1+1-tyyppisessä järkeilyssä. Syy ja seuraus on huono tapa lähestyä aihetta. Paha voi muuttua hyväksi, hyvä pahaksi. "Itse epäröin selittää kaikkia elämän vastoinkäymisiä synnin rangaistuksena ja kaikkea mukavuutta palkintona hurskaudesta", Gregorios tunnustaa.

Nätti ja selkeä jako on Jumalan käsissä. Kaivattu universaalisuus on tulevan elämän tila, missä paha saa palkkansa ja hyvä palkintonsa, kertoo Gregorios. Tuolloin yksi osa saa autuuden ja toinen kadotuksen. Tässä elämässä on tyydyttävä sekamelskaan, vailla lopullista vastausta.

©Lars Ahlbäck

Gregorioksen puhe on kutsua iloon. Välillä tulee myös ravistella kunnolla. Gregorios kuitenkin pääosin kannustaa filantropiaan - rakkauteen ihmisiin. Usko vahvistuu ja ihminen tulee tuntemaan Jumalan.

Monesti hädänalaisilla toivo on ainoa lääke, Gregorios kertoo. Tähän toivoon tulisi hyvinvoivien vastata ja jakaa omastaan. "Meidän tulee avata sydämemme kaikille köyhille, pahaa kärsiville, olkoon syy mikä tahansa", opastaa Gregorios.
Meidän tulee jakaa omastaan toisille ihmisille, olkoot he sitten leskiä tai orpoja, pakolaisia, vallankäytön uhreja, epäinhimmillisten verokerääjien kohteita, väkivallan runtelemia tai rosvojen ryöstämiä, pakkolunastuksen uhreja tai vaikkapa merihädässä. 
He kaikki ovat yhtä lailla hädänalaisia ja luovat katseensa meidän käsiin, kuten me nostamme katseemme pyyntöinemme Jumalan puoleen.
Gregorios on äärimmäisen ankara yltäkylläisyydessä eläviä kohtaan. He eivät huomaa, eivätkä edes halua huomata ihmisiä ympärillään. He piehtaroivat ruuan parissa ja omassa untuvaisessa todellisuudessaan.
Jos lainkaan uskotte minua, niin te Kristuksen perillisinä, palvelijoina, veljinä ja sisarina, hoitakaa nyt Kristuksen tarpeita. Hoitakaa Kristusta kun vielä on aikaa. Palvelkaamme Kristusta, virvoittakaa Kristus, pukekaamme Kristus, kunnioittakaamme Kristusta... Aamen.


Mukavan esityksen Gregorioksen elämään saa Peter Halldorfin (s. 1958) 21 kirkkoisää - kristillisen uskon muotoutumisen historiaa -kirjasta (2010, 2. painos). Rakkaudesta köyhiin -puheeseen voi tutustua kokoelmassa Gregorioksen puheita. Lainaukset Gregoriokselta ovat käännöksiä englanninkielisestä käännöksestä yllä. Käännökset paikoin vapaita.