1. huhtikuuta 2017

Perin outoja asioita

Näe asiat toisin. Uskon myötä tämä on todellisuutta. Kyse ei ole hyväuskoisuudesta, vaan uskon silmin näkemisestä.

Apostoli Paavali julisti aikoinaan yhdessä sivistyksen kehdoista, Ateenassa. Vastaanotto oli sekalainen. Jopa "perin outoja asioita" väitettiin hänen kertovan.

Kaupungilla oli toki jo sekalainen tausta omien ajattelijoidensa kanssa. Yksi maailman tunnetuimmista henkilöistä filosofi Sokrates (k. 399) oli kyseisessä kaupungissa tuomittu kuolemaan.

Ajattelun herhiläisenä hän oli kysellyt liikaa. Nuorison väitettiin menevän piloille. Kaikkina aikoina on ollut sovinnaisuutta, myös älyllistä.

Hauska on N. T. Wrightin (s. 1948) osuva tokaisu, että sinne minne Paavali meni syntyi mellakoita ja siellä minne nykypiispa menee tarjotaan teetä.


Ikkunasta näkyy paljon tuttua. Ehkä siellä on oma tai taloyhtiön piha. Sen sijaan kuva yllä ei olekaan niin helppo. Siinä ei oikein ole tuttuja juttuja tai on jopa perin outo.

"Katso sitä hetken aikaa ja yritä keksiä, mitä se esittää", kertoo filosofi Lauri Järvilehto (s. 1977) Tee itsestäsi mestariajattelija -kirjassa (2012).

Jos ihmisen havainto toimisi yksinkertaisesti, ihan vain katselemalla ja näkemäänsä tulkitsemalla, tehtävä olisi helppo. Kuvaruudulta "silmääsi kimpoavat fotonit" tulisi silloin pystyä nopeasti jäsentämään. Ikään kuin hetimiten tajuamaan mitä näkee.

Homma ei kuitenkaan toimi näin. Ilman tuttua ajatuksenkulkua ihminen ei näe. "Havaintokokemus on silkkaa höttöä, kunnes löydät oikean tavan tulkita kokemustasi", kertoo Järvilehto.

Kuva esittää täplikästä koiraa, dalmatialaista. Se nuuhkii maata puistossa kävellessään vasemmalle. Nyt pitäisi jo koira löytyä. Kokeile.

Paljon filosofiaa ja myös tiedettä on näistä aiheista laadittu. Tarkoitus on nyt vain havainnoida mitä on katseleminen ja näkeminen. Temppu ei tietenkään ole mikään jumalatodistus.

"Maailma nähdään aina jollakin tavalla, ei koskaan sellaisenaan",  on Järvilehto aiheellisesti muistuttanut toisaalla.

Kristus
©M&G Art

Rikossarjat telkkarista ovat monelle tuttuja. Ne sopivat vertaukseksi uskosta ja tieteestä, ainakin rikospaikka ja siellä työskentelevät.

Maailma on rikospaikka ja tiede on rikospaikkatutkija. Se selvittää kaikki mahdolliset yksityiskohdat ja ottaa näytteet kaikesta. Aineisto kootaan järjestelmällisesti. Murhan ollessa kyseessä tehdään perusteellinen ruumiinavaus.

Uskoa voisi verrata etsivään. Etsivä käyttää osaa todistusaineistosta ja tarpeen tullen kaikkea, mutta koittaa selvittää keitä uhri ja rikollinen olivat ja mitkä syyt johtivat tekoon. Molemmat pyörivät hyvin samoissa ympyröissä ja samojen tosiasioiden kanssa. Yksi kuitenkin haluaa tietää mitä tapahtui ja toinen ymmärtää miksi ja tärkeimpänä on selvittää kuka.

Tietenkin elämä on monimutkaisempaa kuin vertaus yllä. Se kuitenkin osoittaa aika hyvin ja hauskasti, että elämässä on eri tasoja.

Uskossa on kyse uudesta elämästä. Sen myötä elämä nähdään uudella tavalla. Toki joidenkin mielestä kyse on taruista ja jonkinlaisesta jumalharhasta.

Pravoslavie.ru

Ortodoksiselle kirkolle yksi uskon perusasia on Jumalan tuntemattomuus. Jumala itsessään jää aina tuntemattomaksi. Hän itse yksin tuntee itsensä läpikotaisin.

Jumalan "selkäpuoli" on kuitenkin nähtävissä. Gregorios Teologi (300-luku) esitti kauniin ajatuksen, että se mikä Jumalasta tulee ilmi on "taivaallinen kirkkaus" luomakunnassa.

Gregorioksen lohduttava ajatus, että tämä taivaallinen kirkkaus, se mikä on helpoiten nähtävissä, on mitä kaikkein etäimmällä Jumalasta voi aistia.

Kyse ei nyt ole ilmestyksistä, vaan kaikkialla luomakunnassa - luonnossa, sanotaan useimmiten nykyään - ilmenevästä mahtavuudesta, ihmeellisyydestä, kunniasta ja kirkkaudesta. Kauneus on hyvä sana. Se on kuin auringon häilyvä heijastus vedessä, Gregorios esittää vertaukseksi.

Tämä kaikki on Gregorioksen mukaan juuri Jumalan "selkäpuolta" ja viittaa tällä Mooseksen kohtaamiseen Jumalan kanssa.

Jumalan olemassaolo on Gregorioksen mukaan ilmeinen siitä, että luomakunta on kuin musiikkia. Hän vertaa sitä herkkään lyyraan. Erityisesti se koskee taivaankappaleita. Nähdessään "soiton" käy ajatus Soittajaan.

Eräs uskon raskaan sarjan haastaja, filosofi David Hume (k. 1776), jopa suostui myöntämään, että nämä maailman vinkit Jumalasta "iskevät niin vastustamattomalla voimalla, että kaikki vastalauseet näyttävät pelkiltä saivarteluilta ja näennäisen päteviltä järkeilyiltä".

Gregorios Teologi
©Pios Marian

Tämä ei ole hyväuskoisuutta. Usko ja epäilys on ihmisen elon osa. Tämä jännite muun muassa pitää uskon elävänä.

Ehkäpä kirkko ja papit kuitenkin ovat vain hyväuskoisten mummojen naurattajia ja myös petkuttajia. Tällöin luottamus mummoihin on kyllä aika lailla vähäinen.

Parisen esimerkkiä mummojen nokkeluudesta, molemmat Neuvostoliitosta. Yksi vitsi ja toinen on pieni kertomus.
Mummo jonotti ruokakaupassa. Ilmoituksen mukaan lihaa oli saatavilla. Tähän mummo sanoi: "Kunnia Jumalalle". Tästä närkästyi nuori aatteellinen mies jonossa. Hän opasti toruvasti mummoa. "Nykyään sanomme: Kunnia puolueelle!". Hetken kuluttua jonottaville ilmoitettiin, ettei olekaan lihaa saatavilla. Tähän mummo tokaisi: "Kunnia puolueelle!".
Toinen esimerkki on Arkielämän pyhät -kirjasta (2016).
Pappismunkki, isä Rafael, otti kerran kyytiinsä matkalaisen, joka oli määrä kuljettaa Pihkovaan. Matkalainen alkoi kiukkuisesti kirota pappeja sydämensä pohjasta.
- Te papit olette kaikki huijareita! Millä te oikein elätte? Petkutatte mummoja! 
Isä Rafael suhtautui tavanomaisen hyväntahtoisesti, mutta ehdotti siinä samassa:
- Koeta itse petkuttaa mummoja. Mummot ovat vanhoja ja ovat eläneet pitkän elämän, yritä siinä huiputtaa heitä! Sinä olet vain kuunnellut puolueen mielipiteitä puoluekokouksissa ja toistat niitä kuin gramofonilevy ikään. 
Tämä ajatus sai matkustajan mietteliääksi.
- Niinpä, yritäppäs huiputtaa minun mummoani! Tai, sanotaanko anoppia! 
Sen jälkeen matkaaja kysyi isä Rafaelilta kaikenlaista koko matkan ajan. Hyvästiksi isä Rafael kutsui hänen teelle mökkiinsä.