15. helmikuuta 2017

Lauri Kemppainen - Soturi, jumalanmies, metsästäjä

Hetken päästä alkoi kaduttaa. Häpesin omaa reaktiotani. Olen kristitty, olen pappi - mitä minä oikein ajattelen!
Vihaan sinua ihminen.
Näin kuuluvat metallibändi Stam1nan biisin ”kadonneet kolme sanaa”. Metromatka palautti kappaleen mieleeni.

Pari kantasuomalaista, keski-ikäistä, juopunutta miestä koki asiakseen jututtaa somalityttöä ja mölistä näkemyksiään tämän edustamasta kansanryhmästä. Julkisessa tilassa ja keskellä kirkasta päivää.

Mitään vakavampaa ei sattunut. Tyttö vaihtoi paikkaa ja tilanne kuivui kokoon. Minä sen sijaan jäin paikalleni mulkoilemaan kyseisiä herrasmiehiä stam1nalaisissa tunnelmissa.

Hetken päästä alkoi kaduttaa. Häpesin omaa reaktiotani. Olen kristitty, olen pappi - mitä minä oikein ajattelen! Ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa, että nämä halveksimani miehet ovat Jumalan rakkaita lapsia, Kristuksen haavoin ja kyynelin syleiltyjä sieluja.

Samalla minun oli pelottavan helppo ymmärtää, että jos minulla olisi toisenlainen maailmankatsomus, saattaisin päätyä aivan erilaiseen lopputulokseen. Ehkä viha ei vaihtuisikaan myötätuntoon, ehkä kavahduksesta ei kasvaisikaan katumus. Kenties kylmä ensireaktioni saisi jälkijärkeilyssä vain vahvistuksen: tuolla tavalla käyttäytyvät ihmiset eivät sympatiaa ansaitse.

Lauri Kemppainen
©Lauri Kemppainen

Ei ole itsestäänselvyys, että aggressiivisessa rasistisessa alkoholistissa halutaan nähdä muutakin kuin aggressiivinen rasistinen alkoholisti. Että hänessä halutaan nähdä jotakin pyhää ja äärettömän arvokasta.

Se, miten suhtaudumme toiseen ihmiseen, kertoo aina jotakin maailmankatsomuksestamme. Eikä maailmankatsomuksestamme kerro ainoastaan se, miten me tosiasiassa suhtaudumme. Usein siitä kertoo ennen kaikkea se, miten me haluaisimme suhtautua. Mikä on ihanteemme, mitä me vaadimme itseltämme. Mitä kohti kilvoittelemme.

Jo se, että ylipäätään kaduin ensireaktiotani - vihaani ja halveksuntaani - oli maailmankatsomuksellisesti latautunut teko. Nähdäkseni juuri tällaisia sisäisiä prosesseja tarkoittaa eläminen salassa olevan Isän katseen alla. Isän, joka näkee myös sen, mikä minussa on salassa.

Mutta miksi minun ylipäätään pitäisi katua luonnollista reaktiotani? Entä jos juuri vihaamalla toteuttaisin itseäni kaikista rehellisimmin? Entä jos katumukseni kertookin vain siitä, että jonkinlainen vapautumisprosessi on jäänyt kesken; että olen kristillisvaikutteisen kulttuurini orjuuttavassa talutusnuorassa, sisäistänyt kasvatukseni kontrolloivan äänen osaksi psyykettäni? Entä jos koko ajatus ”salassa olevasta Isästä, joka näkee myös sen, mikä on salassa” on länsimaisen ajattelun kavalin saavutus?

Aatehistorian ja filosofisen keskustelun valossa nämä eivät ole retorisia kysymyksiä. On syytä tiedostaa, millaiset kulttuurilliset panokset niihin liittyy.

©Twentieth Century Fox

Sen takia annan nyt äärimmäisen virallisen suosituksen paastoelokuvaksi. Se on Ridley Scottin (s. 1937) ohjaama ja Cormac McCarthyn (s. 1933) käsikirjoittama The Counselor vuodelta 2013. Se on syytä katsoa filosofisesti tanakampana Extended Edition -versiona.

Elokuva esittää länsimaisesta kulttuurista huomioita, joita voisi lukea esimerkiksi Oswald Spenglerin (k. 1936), Alasdair MacIntyren (s. 1929) tai Friedrich Nietzschen (k. 1900) kaltaisten ajattelijoiden kirjoista.

Teoksen alkupuolella päähenkilö, Michael Fassbenderin (s. 1977) näyttelemä asianajaja, keskustelee Amsterdamissa juutalaisen timanttikauppiaan kanssa. Timanttikauppias opastaa asianajajaa:
Minkä tahansa kulttuurin sydän löytyy sankarin luonteesta. Millaista miestä kunnioitetaan. Klassisessa maailmassa se oli soturi, mutta läntisessä maailmassa jumalanmies. Mooseksesta Kristukseen: profeetta, katuvainen. Kreikkalaiset eivät olleet kuulleetkaan sellaisesta hahmosta.
Soturin ja jumalanmiehen rinnalle The Counselor nimeää myöhemmin myös kolmannen vaihtoehdon. Elokuvan lopussa Cameron Diazin (s. 1972) näyttelemä Malkina kertoo pankkiirille, kuinka:
Metsästäjä on ylväs, kaunis ja sydämeltään ylivertaisen puhdas. Sitä, mitä hän tekee, ei voi erottaa siitä, mitä hän on. Ja se tekeminen on tappaminen.
©Pravmir.ru

Metsästäjä ei siis kadu. Ei paastoa, ei kilvoittele. Metsästäjä luo oman moraalinsa niin sanotusti lennosta. Metsästäjä ei tee tiliä salassa olevalle Isälle. Sellainen näkökulma ei rajoita metsästäjää.

On ihmisiä ja ajatussuuntauksia, jotka pitävät metsästäjää ihanteena. Esimerkiksi Nietzsche kritisoi kristinuskoa, koska se orjuutti ihmiset salassa olevan Isän katseen kohteeksi.

Amerikkalaiseksi valtavirtaelokuvaksi The Counselorilla on pokkaa kysyä olennaisia kysymyksiä. Minulla on taipumus tulkita sen synkeää viestiä siten, että katuvainen jumalanmies on väistymässä metsästäjäihanteen tieltä, eikä sellainen murros ole kaunista katsottavaa.

Kristittyinä me olemme omalta osaltamme vaikuttamassa siihen, mihin suuntaan kulttuuri kulkee. Tehtävämme on pitää esillä todellisuusvisiota, jossa katumus, paasto ja kilvoittelu näyttäytyvät merkityksellisinä.

Usko Jumalaan - kaikessa pyhien kirjoitusten, liturgian, rukouksen ja tradition tarjoamassa rikkaudessa - antaa perspektiivin, josta käsin arvioida ja arvottaa tekojamme ja reaktioitamme. Ehkä ihminen ei automaattisesti näe toisessa ihmisessä jumalankuvaa. Tai oikeudenmukaisuudessa hyödyn ylittävää itseisarvoa. Tai armossa suurenmoisuutta.

Katumuksen ja kilvoittelun kautta me kaipaamme jumalallisen kauneuden syvempää oivaltamista, sen äärellä hullaantumista ja tämän hullaantumisen ilmenemistä omassa elämässämme.

Jesaja
©Анастасис

Paasto varjelkoon meitä sisäiseltä metsästäjältämme.

Vapauta syyttömät ja sorretut kahleista, irrota ikeen hihnat, murra leipää nälkäiselle ja avaa kotisi kodittomalle, vaateta alaston äläkä karttele apua tarvitsevaa. Näin konkreettisia paaston muotoja luetellaan Jesajan kirjan luvussa 58. Jumalanmiehen ilo ja lohtu olkoon uskossa, että tällaiset alati uhattuna olevat ”pehmeät arvot” ilmentävät jollakin tavalla itse Jumalaa ja Hänen tahtoaan.

Nimittäin, kun me kilvoittelemme sovittaaksemme rujot impulssimme, kaoottisen vapaudenkaipuumme, primitiiviset reaktiomme ja holtittomana riehuvat sydämemme jumalallisen rakkauden antamaan ihanteeseen - kun me paastoamme oikein - tapahtuu Jesajan kirjan sanoin jotakin järisyttävää:
Sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi, ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen."
Salattu Isä on lähempänä kuin arvaammekaan.


Kirjoittaja on teologian tohtori, rap-artisti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Hän on kirjoittanut Rukoileva kädellinen -kirjan (2013). Sana papilta -blogin Paastoaapinen löytyy täällä.

1. helmikuuta 2017

Patriarkka Kirill - Jumalan tunteminen

Koko ihmiskunnan historia on kertomus Jumalan etsinnästä. Elämän pääkysymys, kysymys Jumalasta, on aina piinannut ihmisiä.

Jopa jumalattomat aatteet ymmärsivät, että perustavanlaatuinen filosofinen ongelma on kysymys Jumalasta. Se muotoiltiin kysymykseksi siitä mikä oli ensisijaista: aine vai tietoisuus. Riippuen vastauksesta filosofia oli joko materialistinen tai idealistinen.

Jumala on kiistatta maailmankatsomuksen pääkysymys. Voi jopa sanoa sen olevan ei vain filosofian, vaan koko ihmiselämän pääkysymys. Paljon riippuu siitä miten siihen vastataan, vaikkapa suhteet kanssaihmisiin, luontoon, yhteiskuntaan ja valtioon. Se on tosiaan perustavanlaatuinen kysymys.

Yhdet ihmiset uskovat ja toiset eivät usko. Tämä antaa paljon ajateltavaa. Jotkut eivät usko koska heille ei ole kehittynyt uskonnollisia tuntemuksia. Toiset eivät osaa uskoa, sillä heidän käsityksensä hyvästä ja pahasta on sekaisin ja mieli pimentynyt.

©Patriarchia.ru

Jumala asuu aistien tuolla puolen. Ajan ja paikan tuolla puolen. Ihminen on ajassa ja paikkaan sidottu. Täten vastaus siihen, voiko ihminen käyttäen järkeään ja tunteitaan, tuntea sen mikä on aineellisen maailman tuolla puolen on selvä. Ei voi.

"Kukaan ei ole hengittänyt kaikkea ilmaa itseensä. Eikä myöskään mieli voi mahduttaa tai sanat kuvata Jumalan olemusta." Näin opetti Gregorios Teologi (300-luku).

Tämän perusteella aika moni vetää sen johtopäätöksen, ettei yliaistillista maailmaa ole edes olemassa. Jos kerran sitä ei voi nähdä, kuulla, tuntea, käsittää tai matemaattisesti arvioida, ei se yksinkertaisesti voi olla edes olemassa. Jos ei ole yliaistillista maailmaa ei myöskään ole Jumalaa.

Koko ihmiskunnan historia on kertomus Jumalan etsinnästä. Elämän pääkysymys, kysymys Jumalasta, on aina piinannut ihmisiä.

Yhteiskuntien ja kulttuurien historia tarjoaa lukuisia esimerkkejä. Merkittävimmät taideteokset - olkoon ne arkkitehtuuria, kuvanveistoa, maalausta tai musiikkia - ovat tavalla tai toisella yhteydessä jumalallisen etsinnän kanssa.

©Pravmir.ru

On monta estettä ihmiskunnan vaikealla tiellä Jumalan tykö. Monesti tämä on vienyt valheellisten jumalien luokse.

Muinaiset ihmiset samaistivat Jumalan luonnonvoimien kanssa – jumaluutta verrattiin salamaan, ukkoseen ja tuuleen. Toisinaan ihmiset loivat jumalankuvia, jolla oli heidän omat piirteensä - rakkaus ja viha, ärtymys ja kateus. Tällä tavoin Olympos vuorella asustelevat kuuluisat kreikkalaisten jumalat tulivat jumalhahmoiksi.

Eikö Jumala itse voisi ylittää rajaa yliaistillisen ja aineellisen maailman välillä? Raamattu vastaa tähän myöntävästi: Mikä on ihmiselle mahdotonta, on mahdollista Jumalalle.

Jumala erityisellä tavalla ilmoitti itsestään jotain auttaakseen ihmisiä Jumalan tuntemisen tielle. Tätä tuntemusta, jonka Jumala itse ilmoitti, kutsutaan jumalalliseksi ilmoitukseksi. Tämän ilmoituksen turvin ihmiset voivat tuntea Jumalan siinä määrin, kun hän itse haluaa paljastaa itsensä.

Antonios Suuri
©Julia Bridget Hayes

Kuuluisa filosofi tuli Antonios Suuren (300-luku) luokse ja kysyi: "Isä, miten voit elää täällä erämaassa, ilman kirjojen lukemisen lohtua?"

Antonios osoitti sinistä taivasta, paahtavaa aurinkoa, vuoria, aavikon hiekkaa ja niukkaa kasvillisuutta ja vastasi:" Minun kirjani, filosofi, on kaikki luotu ja kun haluan, voin lukea Jumala tekoja niissä."

Maailma on jumalallisen ilmoituksen suuri kirja. Katsoen sitä ja nähden sen mielekkyyden, ihminen ei voi olla hämmästelemättä. Tarkkailu ja tutkiminen kertoo sopusoinnusta kauneudesta, mielestä ja järjestä, joka on kaikkialla - aina molekyylista galaksiin.

Lähes pakosta nousee kysymys. Voisiko järjetön, sekoileva ja mieletön alku olla kaiken tämän lähteenä? Ihmiset, jotka kieltävät Jumalan selittävät kaiken sattumana. Aine on aina ollut olemassa ja on sitä samaa on kaikkialla. Jossain vaiheessa se alkoi kehittymään sellaisella tavalla, että tuloksena on tämä ihmeellinen tuntemamme maailma.

Miksi ne ajattelevat näin? Syy siihen on, että tässä viisaasti järjestelyssä ja järkevässä maailmassa ei ilmeistä mieltä ole nähtävissä. Vaikuttaa siltä, että on olemassa mielekäs maailma, muttei mieltä siinä lähteenä. On ollut luonnollista olettaa, että tämä lähde on maailman ulkopuolella, mutta silloin täytyy tunnustaa Jumalan olemassaolo.

Maailmankaikkeuden väitetään olevan jonkinlainen satunnainen alkupamaus. Alku on jokin mieletön sysäys ja kehitys tapahtuu sattuman turvin. Aineen täydellistyminen yksinkertaisesta monimutkaiseen, elottomasta elolliseen, järjettömästä järjelliseen ja laavasta ihmisen aivoihin, tietoisuuteen, rakkauteen ja kauneuden tajuamiseen.

Onko siis maailma luotu vaiko vahinko?

©Diane Yuri

Kirkko opettaa, että maailmankaikkeus on jumalallisen ilmoituksen suuri kirja. Maailmankaikkeus on luonnollinen todiste Jumalasta.

Mietiskelemällä maailmaa ihminen voi - epäsuorasti, mutta todellisesti – kokea jumalallisen läsnäolon. Maailman järjellisyyden perusteella on luonnollista nähdä sen luominen järjellisenä. Elämän olemassaolo selittyy sillä, että Jumala on elämän lähde.

Luonnollinen ilmoitus ei riitä kaikille. Tosiasiassa eri ihmiset vetävät eri johtopäätöksiä ympäröivästä maailmasta. Hyvästä tahdostaan Jumala ilmoitti hyvät uutiset itsestään jumalallisessa ilmoituksessa.

Maailmanhistoriassa on aina ollut ihmisiä, jotka ovat kyenneet kuulemaan Jumalan äänen. Nämä olivat profeettoja, joille Jumala ilmoitti itsensä.

Kaikessa täyteydessään Jumala ilmoitti itsensä Jeesuksessa Kristuksessa, joka syntyi kaksi tuhatta vuotta sitten juutalaisessa Betlehemin kaupungissa. Kristuksessa maailma sai koko ilmoituksen.


Opetuspuhe on Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirillin pitämästä Paimenen sana -puheista. Jumalan tunteminen- ja Jumalallinen ilmoitus -puheisiin voi tutustua täällä ja täällä englanniksi tai alkukielellä venäjäksi. Suomennos on vapaa ja virheet blogin. Puheita lyhentäen toimitettu.